23.01.2012

Turku KV ja agilitya

Turussa kävi kääntymässä juniorineitonen Milka (GP’s Milk Maid) melkoisen tiukka brittituomari tykkäsi ERI SA JUK2 verran Milkasta. Sinänsä oli erikoinen arvostelutapa britiksi, että ei spannannut lainkaan.

Yksi ryhmällinen Green Perry’s koiria ohjaajineen aloitti vuoden vaihteen jälkeen agilityn alkeiskurssin. Simon isäntä Thomas Tuominen on ottanut nämä hienot kuvtoisena treenikertana:

Jedi (GP’s Wild William) putkessa.

Ryti (GP’s Rhydian) pussissa.

Nala (GP’s Rhea) pujottelussa.

Simo (GP’s Kingdom) pujottelussa.

Pita (GP’s Marmalade) on päässyt Seura-neidiksi. Tekivät juttua koirauimaloista ja Pitapa sattui olemaan polskimassa ja pääsi useamman kuvan ja jutun verran mukaan.

05.01.2012

Kuvia Messarin näyttelyistä

Onneksi on aina joku muu kameran kanssa näyttelyissä ja kuvia omista koirista saatavilla. Tässä sisarukset Milk-pentueesta, ikää karvan päälle 10 kk kuvissa. Näistä kuvista kiitos Eija Viitaselle. Milkan seuraava missikisa kolkutteleekin jo pian ovella. Turkua lähdetään valloittamaan parin viikon kuluttua. Hiukkasen on alettu kevään näyttelykalenteria suunnitella. Ensin kuitenkin Turku ja Lilan pennut. Ai vitsi, että odotan niitä! Lilan ja Kasparin pennuista ei voi tulla kuin huippu tyyppejä. Pentuja-sivulle päivitetty uusi kuva Kasparista.

Green Perry's Milk Chocolate "Luka"

Green Perry's Milk Maid "Milka"

03.01.2012

Pikavisiitti Ranskaan ja 2011 vuoden ajatuksia

Ja siellä tapasin pitkästä aikaa Camin (GP’s Canamo). Camin kaverina asustaa Camin siskon lapsen lapsi Kiia.

Cami Choullyn viinikylässä.

Kiia samaisessa paikassa.

Siellä törmäsin myös vanhaan ihannerotuuni. Arvatkaapas mikä rotu on kyseessä.

Muutoin tänne kuuluu semmoisia, että Lila hautoo pikkuisia masussaan :)

Viime vuotta jos hiukkasen mietiskelen, niin se on monessa suhteessa ollut reilut 10 vuotisen kasvattajaurani menestyksekkäin, jos mittaa tulosten perusteella. Agilityssa III-luokkaan nousivat ja ensimmäiset AVA-sertinsä nappasivat espves Hippi (GP’s Sirena) ja Onni (GP’s Emmeret Earnan). Ehkäpä tänä vuonna saadaankin ensimmäinen GP’s AVA? Hienosti agilityuransa ovat aloittaneet myös Peppi (GP’s Wild Winifred) sijoittuen parsoneiden agilitymestaruuskisoissa möllien 4. Samaisessa startissa Elmo (GP’s Boomer) tykitti voittajaksi. Hienon agilityuran on avannut myös Hipin tytär meditykki Tinka (GP’s Tinkerbell).

Paimennuksessa rodun historiaa teki espves Nehvi (GP’s Sonya) suorittaen (Euroopan) ensimmäisenä  AHBAn paimennustestin hyväksytysti.

Tokossa Tonto (GP’s Tintin) kävi tekasemassa ALO 1-tuloksen.

Näyttelyissä leivottiin yksi FI MVA ja sertejä saatiin useampikin. Valioksi ylsi espves Tikru (GP’s Tigger). Hienon junnuvaliotittelirivin ja junnuvoittajalitanian ansaitsi oma Luruseni (GP’s Butterfly). Sertejä ropisi seuraaville: espves Totoro (GP’s Totoro), Luru (GP’s Butterfly), Elmo (GP’s Boomer), Erkki (GP’s Billy Bob), Oiva (GP’s Big Ben), Lila (GP’s Pink Polka Dot). Viron ja Latvian sertit pokkasi Hilma (GP’s Pure Pink). Varasertin Voittaja-näyttelystä sai Milka (GP’s Milk Maid), juuri junnuiän ylittäneenä. Veteraaneissa misseili pitkästä aikaa myös Saga (GP’s Moria Morannon) voittaen kahdesta veteraanikisastaan molemmat.

Parsoneiden erkkarissa olikin jymymenestys: VSP, ROPjun, VSPjun, PU2, VETK2, 2 x PEK2, PEK3 ja ROP kasvattaja. Messukeskuksen Helsinki Winnerissä parsoneissa Green Perry’s oli ROP kasvattaja ja pääsimme pyörähtämään parrasvaloissa BIS-kilpailussa.

Kivoja Koirakansalaisia kesäpäivillä leivottiin seuraavista: Totoro (espves GP’s Totoro), Siiri (parson GP’s MacPhersson), Peppi (parson GP’s Wild Winifred), Luru (parson GP’s Butterfly), Helmi (parson Nado Shiz’s Loyola Green Perry) ja Mimmi (parson GP’s Ginger).

Ja jos ei noita tuloksellisia juttuja katsota, niin ihania ihmisiä taas on saatu uusiksi GP koirien omistajiksi ja mikä parasta, koirista tullut tärkeitä perheenjäseniä täyttämään sitä niiden tärkeintä tehtävää. Iso kiitos kaikille ihanille ja aktiivisille kasvattien omistajille! Katsotaan, mitä kivaa touhua tälle vuotta saamme aikaan :)

11.12.2011

Maailman matkaajien kuulumisia

Viikonloppuna kisattiin Tukholmassa Pohjoismaiden Voittaja-titteleistä. Meikäläisille ei suuria voittoja tällä kertaa jaettu, mutta huonosti ei mennyt ja kivaa oli! Oli hienoa tavata Jussia (Green Perry’s Milk’n Honey) emäntänsä kera. Jussin luonne on sitten kerrassaan ihana! Sana “symppis” taitaa kuvata poikaa parhaiten. Komea varsikin pojalle on kehittynyt.

Hurmaava Jussi

Meikäläisten tulokset olivat seuraavat: Elmo (GP’s Boomer) EH, Jussi (GP’s Milk’n Honey), Luru ERI SA JUN2.

Mukana olleet muut seurueemme karvaiset jäsenet sijoittuivat seuraavasti: Mahottoman Qiivas Qaspar (Lilan tulevien pentujen iskä) ERI1 SA, Mahottoman Qorea Qruella ERI, Karvahaalarin Onnen Amuletti ERI SA VAK3, Cavalli Helsar Mr Finland ERI JUK3.

Pientä lisäseikkailua aiheutti kovaksi kehuttu myräkkä (mennessä laiva keinuikinihan kivasti), Tukholmassa ollut Nobel -tilaisuus tukki ja blokkasi liikenteen, kaupunki täynnäpoliiseja mellakkavarusteissa, helikopterit pörräsivät ja poliisiautoja joka puolella. Uusnatsit pitivät vanhan kaupungin reunalla mielenosoitusta ja toisaalla rasismin vastainen liike kokoontui. Mutta satuttiimpa näkemään kuningas Kalle ihan vierestä :)

Luru yläsängyssä kainalokoirana.

Luru ylhäällä ja Elmo alhaalla paluumatkalla tänä aamuna Viikkarin laivalla.

Hienoja tuloksia Pietarissa viikonloppuna tahkosi London (GP’s Milky Way). London oli PN2 eilen ja yhteensä kaksi junnuSERTiä on nyt plakkarissa. Onnea Fannylle ja Leilalle!

07.12.2011

Mr Vetsku

Itsenäisyyspäivänä Tampereen ryhmiksessä Into (SWD GP’s Chocolate) kävi pokkaamassa ERI SA VSP-vet tuloksen. Onnea :) Näin ne alkavat vanhentua ja veteraani-ikään tulee koko ajan lisää Green Perryjä. Onhan tässä hetki puuhattukin koiruuksien kanssa, mutta että jo nämäkin veteraaneja…

Into (GP's Chocolate). Kuva kopsattu Inton & Reiman blogista.

Tänään silmä- ja polvitarkastuksessa kävivät Luru (GP’s Butterfly), Melu (GP’s Bandit’s Bay) ja Hilma (GP’s Pure Pink). Kaikilla kaikki priimaa :)

Avainsanat: , , ,
04.12.2011

Messarin viikonloppu

Nonni. Pitkä viikonloppu takana. Mutta kyllä kannatti taas :)
Lauantaina Helsinki Winner Showssa tuomarina Ligita Zake Latviasta ja melko tiukka. Meidän edustuksemme pärjästi seuraavasti:
Urokset juniori luokka:
Melu (Green Perry’s Bandit’s Bay) ERI
Erkki (Green Perry’s Billy Bob) EH
Elmo (Green Perry’s Boomer) ERI3

Luka (Green Perry’s Milk Chocolate) ERI

Nartut juniori luokka:

Luru (Green Perry’s Butterfly) ERI2 SA varaSERT

Milka (Green Perry’s Milk Maid) ERI4

London (Green Perry’s Milky Way) EH

Nartut nuorten luokka

Yasse (Green Perry’s Jolie Jennifer) EH

Kasvattaja luokka:

Kennel Green Perry’s ROP ja KP (mukana Elmo, Luka, Milka ja Luru, jotka vetivät piiiitkän odottamisen jälkeen todella upeasti isossa kehässä parrasvaloissa suuren yleisön edessä).

Green Perry's Milky Way kuva Fanny Antin

Tänään Voittaja 2011 -näyttelyssä tuomarina erittäin tiukka Cathy Delmar Irlannista.

Urokset juniori luokka:
Melu (Green Perry’s Bandit’s Bay) EH
Erkki (Green Perry’s Billy Bob) EH
Elmo (Green Perry’s Boomer) EH

Luka (Green Perry’s Milk Chocolate) EH

Green Perry's Boomer

Nartut juniori luokka:

Luru (Green Perry’s Butterfly) ERI1 SA SERT JV-11 PN2

Milka (Green Perry’s Milk Maid) ERI2 SA varaSERT PN4

London (Green Perry’s Milky Way) ERI3

Uroksista kaikkiaan vain 4 sai SA:n. Milka ja London aloittivat nyt näyttelyuransa virallisissa luokissa eikä huonosti alkanut lainkaan! London kuoriutui näyttelyiden välisenä yönä turkistaan ja lyhyellä turkilla heti ERI ja luokkasijoitus. Milka neitonen pokkasi tänään PN4 ja varaSERTin ohi useiden valioiden!

Vesikoirissa Totoro (Green Perry’s Totoro) pokkasi eilen EHn ja tänään ERI AVK2!!

Iso kiitos kaikille mukana olijoille, handlereille ja kaikille auttaneille! Isot kiitokset etenkin Maijalle ja Veralle, Anninalle ja Elmolle, Milkalle ja Milkan koko perheelle ja Lukalle ja Lukan perheelle, jotka jaksoivat odottaa 6 h, että pääsemme 15 sekunniksi parrasvaloissa pyörähtämään :)

Helsinki Winnerissä tulevan pentueen isukki Kaspar (JV-10 Mahottoman Qiivas Qaspar, jota minä pääsin handlaamaan) pokkasi PU2 SERT ja varaCACIB (muuttuu CACIBiksi) ja tänään poika uusi samaisen temppunsa. Että vink vink vaan ;)

Mahottoman Qiivas Qaspar kuva Amanda Virtanen

Ensi viikonloppuna suuntana Tukholma ja Pohjoismaiden Voittaja -näyttely.

Luru, Nitro ja Melu

Ja ihan vaan loppukevennykseksi kesältä kuva, kun Melu oli kylässä leikkimäsä ja juostiin suut hymyssä pallon perässä.

02.12.2011

AVA-kello alkoi tikittää ja pentu-uutisia

Nimittäin Hipillä (GP’s Sirena). Hipin kolmosiin noususta ei pitkää ole eikä takana tätä ennen yhtään tulosta (muutama hylly). Nyt Hipu pinkoi Maijun kartturoimana 0-voittoon Helsingissä HAUn kisoissa. ONNEA!!!

Kuvassa vasemmalla Tinka (GP’s Tinkerbell), keskellä äitinsä Hippi ja Tinkan veli Tonto (GP’s Tintin). Kaikki agilitytykkejä. Kuva Hipin blogista. Hipin sisko, paimennuksessa mainetta niittänyt Nehvi (GP’s Sonya) on tullut äidiksi. Kolme urosta lötköttelee pentulaatikossa :) Taitavat olla kaikki jo varattuja. Odottelin tästä tyttöä, joka olisi voinut olla jatkamassa Green Perry’s vesikoirakasvatusta. Harmi kun ei tullut. Mutta ei hätää, on suunnitelmia :)

Treffeillä ovat nyt käyneet Lila (GP’s Pink Polka Dot) ja Kaspar (JV-10 Mahottoman Qiivas Qaspar). Lisätietoa Pentuja-sivulta. Olen ihan täpinöissäni näistä(kin) pennuista. :)

Tulevana viikonloppuna kisataan Messukeskuksessa kaksi isoa Voittaja-näyttelyä. Green Perryillä on yhteensä 9 koiran edustus, 8 parsonia ja 1 vesikoira. Viikon päästä tähän aikaan olemmekin jo matkalla kohti Tukholmaa ja Pohjoismaiden Voittaja -näyttelyä. Sitten on laitettu tämä vuosi näyttelyiden osalta pakettiin.

Avainsanat: , ,
23.11.2011

Pentusuunnitelmat etenevät!

Tänään silmätarkastuksessa kävi Lila (GP’s Pink Polka Dot), joka näin ollen sai omalta osaltaan luvan tulevien suunnitelmien toteutukseen.

Green Perry's Pink Polka Dot, Lila

Sunnuntaina Jyväskylän KV näyttelyssä Totoro (GP’s Totoro) kävi pokkaamassa varaSERTin ja varaCACIBin. Totoro on alkanut ihan vakituiseen tunkeutua aina kärkikahinoihin näytelmissä. Eikä ihme, kyllä noita raameja kehtaa esitellä. Kuva taas Totoron blogista.

Green Perry's Totoro

Kaunis pieni vesikoiran alku on myös Pita (GP’s Marmalade).

Green Perry's Marmalade, Pita. Kuva Janne

Green Perry's Marmalade, Pita. Kuva Janne

19.11.2011

Agilitya ja pentujuttua

Olimme tänään tauon jälkeen omalla hallilla treenaamassa ja voi kuinka Luru pinkoi! Olin todella yllättynyt erään 6 etseen radanpätkän menosta, että sen kanssa voi jo tykittää ihan kovaa ja alkaa osata lukea rataa ja hakea esteitä. Kyllä minä siitä vielä hyvän kisakaverin itselleni saan :)

TurboLuru

B-pentujen isukki, Bandit (C.I.B. IE & LV MVA Torlishill Its A Kinda Magic) saa pian ainakin yhden pikkuisen Danin kanssa (Sweetjumper’s Danish Delight). Ei haittaa, vaikka ultra olisi paljastanut isommankin pentueen. Ihanuuksia/ihanuus siis luvassa :) Juoksuja odotellaan myös seuraavan Green Perry’s pentueen tiimoilta. Silmätarkastukseen aika varattu joulukuun alusta, treffit sovittu ja kaikki valmiina. Ihan huippukivat ja hyvät vanhemmat luvassa!

Avainsanat: ,
13.11.2011

Agilityhuippuja ja missejä

Tänään kisattiin parsoneiden agilitymestaruuksista. Green Perryjä olivat edustamassa Elmo ja Peppi. Ja upeasti edustivatkin!

Elmo (Green Perry’s Boomer) ja Annina tykittivät möllien voittoon! Peppi (Green Perry’s Wild Winifred) ja Anumyöskin puhtaalla 0-tuloksella 4.! Onnea molemmille!

Kouvolassa Totoro (perro Green Perry’s Totoro) kävi ERInomainen SAn arvoinen ja vielä PU3! Onnea!  Totoro on vielä pariin koitokseen menossa sertejä metsästämään. Kyllä ne pari vielä komealle pojalle sieltä irtoavat :)

Kuvassa komea Totoro. Kuva Totskin blogista.

On jäänyt kehumatta Seinäjoen KV näyttelstä terveisiä: Melu (Green Perry’s Bandit’s Bay) ERInomainen. Ja myöskin vanhemmalla iällä agilitykisauransa aloittanut Viivi (perro Green Perry’s Ciruela) on tehnyt 0-tuloksen!

Vesikoirista puheenollen: Nehvi (Green Perry’s Sonya) on ultrattu hyvinkin kantavaksi. Isänä noin kuukauden päästä syntyviin pentuihin on Tumppi (Herman’s Tuyu). Pennut syntyvät ja kasvavat Savossa, Vehmersalmella ja niitä voi kysellä Päiviltä (paivi.heikura @ uef.fi). Tumppi on vasta näyttelyuraansa aloitellut – ja aika vaatimattomasti: pääerikoisnäyttelystä tipahti serti. Nehvin päälajina on paimennus, jossa se on ainoana vesikoirana Euroopassa läpäissyt AHBAn testin! Pentueen sukutaulu täällä.

Nehvi (Green Perry's Sonya)

Tumppi (Herman's Tuyu)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.