Ja siellä tapasin pitkästä aikaa Camin (GP’s Canamo). Camin kaverina asustaa Camin siskon lapsen lapsi Kiia.
Siellä törmäsin myös vanhaan ihannerotuuni. Arvatkaapas mikä rotu on kyseessä.
Muutoin tänne kuuluu semmoisia, että Lila hautoo pikkuisia masussaan
Viime vuotta jos hiukkasen mietiskelen, niin se on monessa suhteessa ollut reilut 10 vuotisen kasvattajaurani menestyksekkäin, jos mittaa tulosten perusteella. Agilityssa III-luokkaan nousivat ja ensimmäiset AVA-sertinsä nappasivat espves Hippi (GP’s Sirena) ja Onni (GP’s Emmeret Earnan). Ehkäpä tänä vuonna saadaankin ensimmäinen GP’s AVA? Hienosti agilityuransa ovat aloittaneet myös Peppi (GP’s Wild Winifred) sijoittuen parsoneiden agilitymestaruuskisoissa möllien 4. Samaisessa startissa Elmo (GP’s Boomer) tykitti voittajaksi. Hienon agilityuran on avannut myös Hipin tytär meditykki Tinka (GP’s Tinkerbell).
Paimennuksessa rodun historiaa teki espves Nehvi (GP’s Sonya) suorittaen (Euroopan) ensimmäisenä AHBAn paimennustestin hyväksytysti.
Tokossa Tonto (GP’s Tintin) kävi tekasemassa ALO 1-tuloksen.
Näyttelyissä leivottiin yksi FI MVA ja sertejä saatiin useampikin. Valioksi ylsi espves Tikru (GP’s Tigger). Hienon junnuvaliotittelirivin ja junnuvoittajalitanian ansaitsi oma Luruseni (GP’s Butterfly). Sertejä ropisi seuraaville: espves Totoro (GP’s Totoro), Luru (GP’s Butterfly), Elmo (GP’s Boomer), Erkki (GP’s Billy Bob), Oiva (GP’s Big Ben), Lila (GP’s Pink Polka Dot). Viron ja Latvian sertit pokkasi Hilma (GP’s Pure Pink). Varasertin Voittaja-näyttelystä sai Milka (GP’s Milk Maid), juuri junnuiän ylittäneenä. Veteraaneissa misseili pitkästä aikaa myös Saga (GP’s Moria Morannon) voittaen kahdesta veteraanikisastaan molemmat.
Parsoneiden erkkarissa olikin jymymenestys: VSP, ROPjun, VSPjun, PU2, VETK2, 2 x PEK2, PEK3 ja ROP kasvattaja. Messukeskuksen Helsinki Winnerissä parsoneissa Green Perry’s oli ROP kasvattaja ja pääsimme pyörähtämään parrasvaloissa BIS-kilpailussa.
Kivoja Koirakansalaisia kesäpäivillä leivottiin seuraavista: Totoro (espves GP’s Totoro), Siiri (parson GP’s MacPhersson), Peppi (parson GP’s Wild Winifred), Luru (parson GP’s Butterfly), Helmi (parson Nado Shiz’s Loyola Green Perry) ja Mimmi (parson GP’s Ginger).
Ja jos ei noita tuloksellisia juttuja katsota, niin ihania ihmisiä taas on saatu uusiksi GP koirien omistajiksi ja mikä parasta, koirista tullut tärkeitä perheenjäseniä täyttämään sitä niiden tärkeintä tehtävää. Iso kiitos kaikille ihanille ja aktiivisille kasvattien omistajille! Katsotaan, mitä kivaa touhua tälle vuotta saamme aikaan

