Ajatuksia koirabisneksistä

Aamulehden 25.2.2013 jutun kuva pentutehtaalta.

Taas tänään (22.11.2014) leviää sosiaalisessa mediassa lehtiartikkelit, joissa kerrotaan Vantaalta löytyneestä pentutehtaasta. Jutun videossa erittäin likainen, täysin huopuneessa turkissa toista takajalkaansa varova äitikoira ja oman arvioini mukaan noin 6 viikkoiset pennut pyörivät liian pienessä tilassa ympyrää. Hesyn tiedotteen mukaan paikassa on käyty aiemminkin hakemassa huonosti voivia ”pentukoneita” pois. Näitä juttuja on vähän väliä isoissa medioissa. Tässä muutamia:

Miten yleisesti fiksut ihmiset sitten päätyvät aina tukemaan näitä pentutehtaita? Jos heiltä kysyttäisiin kadulla pysäyttäen ”Tuetko koirien pentutehtailua huonoissa oloissa?” tuskin kukaan pennun tehtaasta ostanut voisi sanoa, että ”ilman muuta ostaisin pennun sellaisista oloista.” Miksi sitten näillä tehtailijoilla on koko ajan markkinoita? Kovin monesti kyse on taitavasta manipuloinnista ja selityksistä. Ilmoituksia eri paikkoihin laaditaan tunteisiinvetoavasti ja ylläpidetään rahanahneiden sairaita koiria jalostavien kasvattajien haukkumista eri paikoissa.

Kuinka moni on törmännyt tämänkaltaiseen ilmoitukseen:

”Omaa rakastavaa kotia etsii juuri luovutusikään tullut (synt. 10.9) ihana villakoira mix neiti. Suloinen reipas pentu. Madotettu säännöllisesti ja rakkaudella hoidettu. 600 €”

”Sekoitus pentu vielä vailla rakastavaa kotia isä tiipetinspanijeli ja emässä tiibetinspanijelia ja vähän länsiylämaanterrieriä .kiltit ja terveet vanhemmat pentu luovutetaan eläinlääkärin tarkastamana viikolla 48 lisää kuvia ja tiedusteluja puh tai sähköp Hinta: 600”

Nämä kaksi ilmoitusta kopioin ihan pikaisella haulla netistä eri foorumeilta. Ihan sattumaa, että hinta on näissä sama 🙂 Löytyi useita, joissa hinta oli jopa yli 1000 €.

Mietittävää:

  • Useilla roduilla on voimassa oleva PEVISA (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma, kullekin siinä mukana olevalle rodulle laadittu omansa), jonka mukaan jalostukseen käytettäville vanhemmille tulee olla perusterveystarkastukset tehtyinä ennen astutusta. Isoimmilla roduilla tämä ”peruspaketti” on usein virallinen silmätarkastus, lonkka- ja kyynärkuvat. Hinta riippuu koiran koosta ja paikkakunnasta, mutta karkea arvio on tälle paketille 250-400€. Tällä pyritään karsimaan edes luustoon ja silmiin liittyviä vikoja/sairauksia pois jatkojalostuksesta. Uskallan väittää, että sekarotuisten pentujen vanhemmilla ei ole näitä tehtyinä.
  • Kennelliiton pentuvälityksen mukaan tämän kirjoitus hetkellä rekisteröityjä tiibetinspanielin pentuja on 21 kasvattajalla yhteensä 61 pentua. Näissä edullisin hinta on 780 € ja kallein 1000 €. Sekarotuinen, jossa suurin osa on tiipetinspanielia on lähes saman hintainen kuin rekisteröity pentu. Tiibetinspanielit ry:n jalostusohjesäännön mukaan jalostukseen käytettävillä koirilla tulee olla voimassaoleva silmä- ja polvitarkastuslausunto. Tämän paketin keskiarvohinta (taas paljon vaihtelee paikkakunnittain) on noin 100-130 € keskiarvo. Uskaltaisin väittää, että ym. pentueen vanhempia (edes puhdasrotuista isää) ei ole virallisesti tarkastettu.
  • Virallisen kennelnimen haltijan (tai jos aikoo hakea, tulee kurssi olla käytynä) tulee käydä Kennelliiton järjestämä Kasvattajan peruskurssi, ennenkuin kennelnimeä voidaan anoa. Kurssilla käydään edes perusasiat kasvatuksesta. Kahden päivän kurssilla ei ehdi ihmeitä, mutta saadaan ainakin osa perusasioista kerrottua tuleville kasvattajille ja asiasta kiinnostuneille. Kasvattajasitoumuksen allekirjoittanut kasvattaja sitoutuu käyttämään Kennelliiton sopimusta koiran kaupasta. Kasvattajan tulee myös antaa kirjalliset hoito-ohjeet pennuille. Kauppakirja on ostajalle edes pieni tae siitä, että mahdollisesti ”viallisen” koiran ostaneena voi saada edes jotain hyvitystä kauppahinnasta.
  • ”Ei me tarvita näyttelykoiraa tai niitä papereita”. Ei kaikkien koirien kanssa ole pakko käydä näyttelyissä. Rekisteripaperi kertoo, että koirasi taustat on tiedossa. Sen suku on edes jollain tavoin tunnettua ja voidaan ainakin jäljittää ja saattaa (rodusta riippuen) olla paljonkin historiatietoa koirien terveydentilasta olemassa. Jotenkin olisi loogista haluta ainakin lähtökohtaisesti mahdollisimman ”vähävikainen” koira ja koittaa asia edes jollain tavalla saada tietää. Tai ainakin realistinen tila. Myyjälläkin on velvollisuus kertoa rodussa ja vanhemmilla olevista vioista ja sairauksista. Miksi myöskään sulkea itseltään mahdollisuutta joskus tulevaisuudessa osallistua mihinkään viralliseen kilpailuun tai kokeeseen?
  • Kasvattajan tulee ennen rekisteröintiä tunnistusmerkitä koira. Yleisin tapa on mikrosiru. Jos et mitään muuta tästä ajattele, kuin kustannuksia, niin sirun hinta on joitain kymppejä (näissä hintahaitari on valtava!).

Miettisitkö vielä, miksi kannattaa ostaa 600 €:lla sekarotuinen tipsuMIX (kuten nyt trendikästä ilmaista) vai esim 800 €:lla rekisteröity tipsun pentu?

Myynti-ilmoituksissa käytetään paljon sanoja ”ylisöpö”, ”hellyttävä”, ”rakkaudella hoidettu” jne. Näillä ei ole mitään muuta merkitystä kuin vedota ostajaan. Voikohan joku kasvattaja sanoa jotain pentua ”rumaksi” tai että se ei olisi ”hellyttävä”? Uskon myös ”rakkaudella hoidettu” olevan enemmän täyttä ja totta sellaisten kasvatajien kohdalla, jotka ovat jo vaikka oman narttunsa itse kasvattaneet ja eläneen sen kanssa. On käyty näyttelyitä, kisoja ja kokeita, terveystarkastuksia sun muita. Paljon koettu yhdessä ja kerätty tuloksia ja tavoitteena teettää mahdollisimman lupaava (mitä tämä kullekin merkitsee) pentue. Urosta etsitään pitkään ja hartaasti eikä säästellä kilometrejä sen Mr Rightn luokse oikeaan aikaan ajaessa. Jo tähän prosessiin on käytetty niin paljon enemmän aikaa ja mietitty asioita niin paljon enemmän ihan varmasti, kuin ”mix” -pentueen aikaansaattamiseksi. Pentuja hoidetaan kaiken maailman ohjeiden mukaan ennen luovutusta. Tällainen ihminen osaa kertoa koiran taustoista paljon ja tulokset jotain koiran ominaisuuksista. Eiväthän nämä vielä mitään takaa, mutta jotenkin tuntuu, että pentueen tekemisen motiivina ei ole raha, jos vertaan sekarotuisen pentueen teettämistä ilman mitään tutkimus- tai muutakaan tuloksia lähellä asuvan sopivan tyyppisen koiran kanssa. Näistä ”rakkauslapsista” voi pyytää helposti sen 600-800 €, koska ne ovat rakkauslapsia, eikä tehty kasvattajan sairaaksijalostamistyylillä rahanahneuksissa. Tehkääpä hiukkasen itse plus ja miinuslaskuja asian tiimoilta.

Vanhemman mallinen Suomen Kennelliiton rekisteröintitodistus. Lainakuva täältä.

Lue täältä hyvä kirjoitus, jossa pohditaan paperittomia koiria. Tai siis miksi niitä halutaan/ymmärtämättään ”kasvattaa”.

Uusia ”rotuja” on kehitetty nyt ja viime vuosina paljonkin. Tiettyjen rotujen sekoitukset tuntuvan olevan hyvin liikkuvaa ja joillekin on ylpeys omistaa ”erikoinen” rotu. Sitä myös perustellaan rotujen kapean geenipohjan pelastamisella. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa, jotka pitää pitää toisistaan erillään. Sekarotuiset ”pelastettavien” rotujen yhdistelmät eivät vie kumpaakaan rotua yhtään mihinkään. Päin vastoin. Koirat eivät ole minkään tahon seurannan alla mitenkään. Kuinka ne voisivat kumpaakaan koirarotua hyödyttää? Useammalla rodulla on tehty ja tullaan tekemään suunnitelmallista ja määrätietoista roturisteytystyötä, jossa valinnat perustellaan hyöty/haitta -mallin kautta. Jos haluat tähän roturisteytykseen perehtyä, lue vaikka täältä lisää: Kromföhrländereiden roturisteytysprojekti. Ehkä sitten ymmärrät ison eron näiden asioiden kesken.

Amerikassa suositun labradoodle -”rodun” kehittäjä itse harmittelee luomuksensa tilannetta. Kuinka tehtailijat ovat ottaneet vallan alunperin muuhun tarkoitukseen kehitetystä koirasta. Suomessakin on labradoodeleilla oma yhditys. Niitä ei siis rekisteröidä minkään FCI:n tunnustamaan maahan eikä rekisteriin, eli ovat sekarotuisiin laskettavia. Hinta on huimat 2500 €! Pöyristyttävintä yhdistyksen sivuilla on ilmoittaa, että rotu on allergikon unelma ja jopa 98-99% allergisista ihmisistä pärjäävät tämän rodun kanssa! Linkki Allergia- ja astmaliiton sivuilla käytävään keskusteluun aiheesta koira + allergiat. Kuinkahan kauan menee, kun tämä varsin pieni labradoodle -”rotu” on ongelmissa kapean geenipohjansa kanssa?

 

Rescue -koirat ja ”rescue” -koirat

Tässä on netistä lainattu kuva (alla olevan linkin takaa) maailmalle, jossa on ihan tavallista myydä tehtailun tuotteita näin. Klikkaa lukeaksesi lisää.

Vaikka kuinka rakastan koiria ja teen omalta osaltani pientä työtäni koirien hyvinvoinnin puolesta, en tue ulkomaista rescuekoiratoimintaa. Tunnen suurta surua sydämmessäni jokaisen kuvista näkemäni surkeassa tilassa olevan koiran puoletsa. Oli se sitten katukoirana, tehtaassa tai muun välinpitämättömyyden uhrina. Huonosti kohdeltuja huonon elämän eläneitä koiria löytyy ihan joka maasta. Suomestakin. Ihan liikaa.

En ymmärrä sitä, miksi koiran ”pelastaminen” muualta maailmasta tekee jotenkin sen haltijasta jalomman. Niistä kerrotaan ehkä hiukan retostellenkin, että meillä on RESCUE koira vaikka Espanjasta. Se eli katukoirana noin viisi vuotta, pelastettiin (otettiin kiinni) ja tuotiin Suomeen. Nykyinen haltija on tavallisesti uusi koirien parissa (onneksi on heitäkin, jotka ovat hyvinkin realistisesti perillä ja osaavat näitä käsitellä oikein ja pärjäävät niiden kanssa. Valitettavaa vähemmistöä). Katukoira on elänyt monesti villikoiran elämän kaltaista elämää, jossa pelisäännöt elävänä pysymiselle on aikalailla erilaiset kuin mitä Suomessa koiralta edellytetään. Saatetaan ottaa perheeseen vaikka pieni suloinen kadulla elänyt, hyvinkin arka ja erittäin kaikkeen tottumaton koira. Minä en äitinä uskaltaisi ikinä ottaa sellaista riskiä omien lasteni lähelle! Ihan varmasti sen kanssa pärjäisin ja osaisin kouluttaa/kuntouttaa melko pitkälle, mutta riski on minusta ihan turha. Minusta pitäisi käyttää ennemminkin resursseja paikallisten ihmisten VALISTAMISEEN ja olemassa olevien koirien sterilointiin, kun toisten sotkujen siivoamiseen. Heidän itsensä tulisi kyetä ottaa vastuuta ja hoitaa oma leviävä ongelmansa. Takana on ihan sama ongelma kuin pentutehtaissa. Kun ”joku” koiria kaduilta pois hoitaa, niitä tulee sinne aina lisää. Katukoiraongelma ei yksilöä ”pelastettaessa” parane vaan tällä omalta osaltaan ylläpitää ihmisten välinpitämättömyyttä kohdemaassa.

Nettipalstoilla on lukuisia keskusteluja näiden koirien ongelmista. Yleisimpinä ovat eroahdistus, remmirähjäys, ulvoo sisällä, pelkää ihmisiä, toimii arvaamattomasti tilanteissa jne.

”Eläinsuojelun piiriin on alkanut tulla yhä enemmän rescue-koiria. On traagista, että koirilla on kauheita kokemuksia jo ennestään ja sitten ne joutuvat täälläkin hylätyiksi”, Hesyn tiedottaja Riikka Suominen.

”Pelastajat” eivät myöskään tule ajatelleeksi tautiriskejä, mitä liittyy ”pelastettaviin” koiriin. Ei ole pitkä, kun uutisoitiin laittomasti maahantuodun pennun rabieksesta.

”Suomessa paras keino torjua rabiesta on välttää laitonta koirakauppaa. Ostajan hälytyskellojen pitäisi alkaa soida muun muassa, jos koiralla ei ole rekisteröintipapereita tai se tuodaan kaupantekoa varten esimerkiksi kaupan parkkipaikalle.”   -Infektiolääkäri Eeva Ruotsalainen

Kuva romanialaisista koirista. Klikkaa auki linkki ja lue lisää. Kuva lainattu linkin takaa olevilta sivuilta.

Ei ole homma eikä mikään ostaa myöskään ihan lähinaapurista, Virosta, ”rescue” -koiraa. Ei ole yksi eikä kaksi tarinaa mennyt niin, että jokin taho menee vaikkapa pakettiautolla Viroon ja hakee joko kadulta, erittäin epämääräisistä pentutehtaista tai löytötaloista sopivan kokoisia ja näköisiä koiria ja myy ne joko maahan tuotavina muodikkaina ”mix” -pentuina tai ”rescue” -koirina hyvään hintaan. Hintahaarukka on taas melkoinen, mutta tämmöisestä koirasta myyjä saa helposti 500 € puhdasta voittoa. Mietitään taas hetki: koira on lähtökohtaisesti joko ilmainen tai muutaman kympin arvoinen. Se tuodaan pakettiautolla: autoon mahtuu jopa kymmeniä koiria, auton hinta lautalla ei hirmuisesti suuntaansa ole, ilmainen ilmoittelu netissä… Vaikka joku ”vastuuntuntoinen” hakeekin koiralle passin ja rokotukset ja ehkä jopa sirun (uskottavuus muka hyvän työn tekemisestä kasvaa), tekee tämä kustannuksissa kuitenkin niin vähän, että koiran ”hankintahinta” trokarille jää miten päin vain laskettuna alle 100 €. Vaikka siis laskisi matkakulutkin ositettuna mukaan. Ja vaikka parit lounaatkin. Ja laivabissen. Voittoa siis karkeasti 400 €/pentu. Jos joku vielä meinaa sanoa tuossa aiemmin kirjoittamani tyyppisiä kasvattajia rahanahneiksi, niin ihan ei ehkä vielä(kään) auennut ajatusmaailma. Taas sama homma kuin kotimaisissa pentutehtaissa ja noissa katukoirajutuissa: homma jatkaa rehottamistaan ja ”pelastetun” pennun tilalle tulee varsin monta uutta ”ylisöpöä” pentua markkinoille.

HESYn tiedote ja kannanotto rescue-koiriin.

Tässä on kuva mainitsemastani koirasta silloin kun se vielä oli meillä. Korostan isosti sitä, että koiran omistaja on toiminut vilpittömästi ja koira on erinomaisessa kodissa. Välikätenä toiminut taho on ollut se, mitä moitin.

Eivät nämä kotimaisetkaan Rescue-toimijat ole aukottomia. Itse vuosia sitten hain eräältä juopolta naiselta noin vuoden vanhan koiran pois. Sain häneltä ihan kirjallisen dokumentin siitä, että hän antoi koiran minulle. Mietin ensin etsiä itse sille uuden kodin, mutta menin tyhmyyksissäni luottamaan erääseen yhdistykseen. Heillä piti olla jonossa hyvältä kuulostava koti, joka olisi juuri tälle koiralle sopiva. Eipä ollut mennyt kauaa, kun koira oli uudella omistajallaan muutaman satasen voitolla. Tämä selvisi minulle ihan sattuman ja monenmutkan kautta. Koiralla on hyvä koti nykyisin. Se oli vain otettu ja ”pelastettu”. Se oli oli niin söpö, niin pelastukselle tuli hintaa parissa viikossa noin 400 €. Minä hain ja annoin koiran ilmaiseksi sillä ehdolla, että siitä ei rahaa peritä.

Suomessakin on paljon koiria, jotka ovat vailla uutta kotia syystä tai toisesta. Tulee avioero, sairauksia, allergioita… Elämä on. Kotia vailla olevien joukossa on paljon aidosti rakastettuja ja hyvin tapakasvatettuja koiria. Miksi et miettisi tarjota jollekin sellaiselle ennemmin kotia ja auttaisi lähellä olevaa ihmistä ja koiraa?

Toisinaan etenkin sosiaalisessa mediassa tulee ”pakko löytää koti parissa päivässä tai muuten koira menee piikille!”. Miten ihmeessä tilanteiden annetaan kehittyä niin pitkälle, että pitää koittaa vedota koiran hengen puolesta, että se saisi uuden kodin? Miksi asioita ei aleta purkaa ja miettiä ratkaisuita silloin, kun ensimmäisiä kertoja tuntuu, että koiran pitäminen ei sovi? Jos yhtään pidät koirastasi, mietit SEN tulevaisuutta ja hyvinvointia ajoissa. Vaikka itseäsi luopuminen ahdistaisikin, niin jos se on koiralle ihan oikeasti parasta, tee se mieluummin liian aikaisin kuin myöhään. Vetkuttelusta kärsivät kaikki.

 

”Sekarotuiset” ovat paljon terveempiä kuin sairaiksi jalostetut rotukoirat

Tähän väitteeseen törmää edelleen. Ja mihin tämä väite perustuu? Siihenkö, että joku pitää tilastoa kaikkien sekarotuisten terveystutkimuksista? Vai siihen, että niitä ei viedä niin paljon eläinlääkäreihin hoidettavaksi?

”Koska sekarotuisista koirista ja niiden ongelmista ei pidetä niin tarkkaa kirjaa, syntyy sellainen käsitys, ettei niillä ole ongelmia.”

– Eläinlääketieteen professori Marjatta Snellman YLEn haastattelussa

Puolestapuhujat perustavat monesti väitteensä terveemmyydestä geenipohjan leviämisestä ja siten terveemmästä potentiaalista. Mutta sitä ei tulla ajatelleksi, että pahimmillaanhan sekarotuiseen tulee jokaisen siinä olevan rodun pahimmat viat. Itseasiassa jätän tämän kappaleen lyhyeksi. Linkkan vain pari juttua, joista voi lukea lisää tutkittuakin tietoa.

Kokonaisvaltaisen Koiranjalostuksen tuki ry: Ovatko sekarotuiset terveempiä?

Dailymail.co.uk: Hidden suffering of dogs bred to be cute

Mistä sen koiran voi sitten hankkia?

Tämän kirjoitukseni tarkoitus ei ole saattaa jokaista sekarotuisen pennun kasvattanutta pahimmille mustille listoille, vaan herättää ihmisiä ajattelemaan. Paljon tapahtuu näitä koirien omia valintoja ja vahinkoja, joista koirien omistajat sitten kantavat vastuunsa parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikki kunnia heille siitä (toivottavasti vahingoista ei tule tapa, vaan sitten mieluummin steriloi/kastroi saaduilla penturahoilla koiransa). Minun oma ensimmäinen koirani oli sekarotuinen. Tai ”mix” 🙂 Lapinnoutaja (lapinkoira & labradori). Paikallisen maaseudun vahinkoastumisen seuraus, joka eli meillä vanhaksi papaksi saakka erittäin rakkaana perheenjäsenenä ja opetti minulle paljon koirista olemalla toisinaan jääräpää ja juntti. Siitä emme aikanaan maksaneet mitään. Paikallisella kioskilla fillarilla olin luukulla irtokarkkeja ostamassa, kun joku toimitteli kioskin tädille, että olivat vasta ottaneet sen ja huomanneetkin yllättäen perheenlapsen olevan koirille allerginen. Meni ehkä kaksi tuntia ensitapaamisesta, kun koira muutti meille.

Ihan sama onko kyseessä rotukoira, rekisteröimätön rotukoira vai sekarotuinen, joka porukkaan mahtuu mätämunia. Valitettavasti. Sekään, että on ns. virallinen kasvattaja ei tee onnelliseksi ja autuaaksi tilannetta. Ei voi kuin hävetä joidenkin kasvattajien todellisuuden tajun kadottamista järjen ja tehtailun välillä. Monta koiraa yhdellä omistajalla ei tee paikkaa tehtaaksi. On ihmisiä, jotka käyttävät kaikkensa pitääkseen niistä oikeasti hyvän huolen. Joillain karkaa mopo käsistä, eikä sitten kyetä pitämään enää huolta edes itsestään.

Pennun ostajan ohjeita ja oppaita löytyy monestakin paikasta. Tässä niistä yksi: HETI ry (Kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen tuki)

Omat vinkkini koiraa etsivälle:

  • Älä osta yhtään pentua, ellet pääse näkemään missä se on kasvanut (fyysiset tilat).
  • Älä osta yhtään pentua ilman, että näen sen emän.
  • Jos sinulle syötetään jokin tarina siitä, miksi jompi kumpi ei toteudu: se ei luultavimmin ole totta.
  • Juttele kasvattajan/koiran myyjän kanssa kunnolla ja kysele taustoja ja rodusta. Testaa hänen tietämyksensä ja motiivinsa.
  • Jos sinulle tulee pienikin epäilys, että asiat eivät ole hyvin, ne eivät todennäköisesti ole hyvin.
  • Jos sinulla ei ole paljoa laittaa rahaa koiran hankintahintaan kiinni, etsi aikuisia kodinvaihtajia ja ota yhteyttä paikallisiin löytöeläintaloihin.
  • Laita vaikka googleen myyjän nimi / puhelinnumero, niin voit saada jo paljon taustatietoa.
  • Käytä apunasi Kennelliiton jalostustietokantaa. Sieltä löytyy paljon sellaistakin tietoa, kuin kuinka usein kullakin nartulla/uroksella on pentuja ja onko niitä tai niiden sukua tutkittu/testattu/käytetty missään kokeissa tai kilpailuissa koskaan. Linkki: sopimus koiran kaupasta
  • Mieti, miksi haluat koiran ja mitkä ovat realistiset resurssisi koiran kanssa tekemiseen.
  • Älä yliarvioi aktiivisuustasoasi ja ole realistinen oman arkesi kanssa.

***Lisätty 27.11.2014: SEY:n ohjeet pennun ostajalle.

Kunnianosoitus kunniallisille kasvattajille

15.11.2014 SuKoKan Gaalaillallisella Vuoden Ulkomuototuomarina palkittu pitkän linjan ”kennelmies” Rainer Vuorinen piti hyvän puheenvuoron kasvattajien puolesta. Liian usein mediassa tulee lokaa työnsä hyvin tekevien kasvattajien niskoille. Hän sanoi, että kukaan muu ei pidä puoliamme, jos emme itse nouse barrikaadeille ja puolusta itseämme. En nyt ihan vielä ole barrikaadeille nousemassa, mutta teen kuitenkin pienen osani kirjoittamalla tämän. Meitä on onneksi vielä aika paljon tässäkin maassa, joita oikeasti kiinnostaa, mihin oma rotu ja koko koirankasvatus ja jalostus menevät. Lukuisia ja taas lukuisia tunteja ilman mitään muuta kuin rakkaus koiria kohtaan on moni ihminen tehnyt töitä mitä moninaisempien ongelmien selvittämiseksi ja koko rodun parempaa tulevaisuutta kohti. Meillä on paljon erittäin asiantuntevia ja hirveän laajan tietotaidon kaikesta koiriin liittyvistä omaavia ihmisiä. On paljon kasvattajia, joiden vapaaehtoisella työllä rotujen terveydentila tai geenipohja tai olemassaolo on saatu positiiviseksi. Kukaan meistä (kunniallisista) ei missään nimessä toivo aikaansaavansa sairaita koiria. Aina ei luonto ole kasvattajan puolella, vaikka kuinka parhaansa tekee. Toisinaan tehty työ näkyy koirien menestyksenä vaikka näyttelyissä tai harrastuksissa tai Maailman Parhaimman -kotikoiran roolissa.

Kasvattaja, joka perehtyy työhönsä, harrastaa koiriensa kanssa, on poissa töistä hoitamassa pentuja, istuu lukemassa ja perehtymässä kasvatukseen / sukuihin / terveyteen liittyvistä asioista, ei kasvatustyöllään ainakaan rikastumaan pääse. Oma lempisanontani onkin, että rahallisesti tässä köyhtyy, mutta kaikessa muussa mitattuna rikastun. Olen saanut niin paljon ihania ihmisiä elämääni joko hetkeksi tai Ystäviksi. Olen kävellyt lukuisia kilometrejä lenkkejä eri kokoonpanoissa, eletty elämän iloja ja suruja yhdessä koirien kautta löytyneiden ihmisten kanssa. En edes aio alkaa veikkailla koiriin liittyvien matkustettujen kilometrien määrää 😀 Ja itse ne koirat. Vaikka aina ei ole arki yhtä juhlaa ja joskus ottaa pannuun nousta ja lähteä, saatu ilo on niin moninkertaista, että sitä miettien jaksaa seuraavallakin ”koiranilmalla” ottaa ja lähteä ulos tai jatkaa tätä monesti niin tunteitaherättävän ja riitaisankin koiramaailman kuvioita.

Kannanottoni koirien hyvän tulevaisuuden puolesta ❤

Mainokset

32 ajatusta artikkelista “Ajatuksia koirabisneksistä

  1. Ulla Granholm sanoo:

    Kiitos – aivan loistava kirjoitus jonka allekirjoitan ja jaan mieluusti!

  2. Eija Hetala sanoo:

    Puppua rescuekoirien tarinaa

    • greenperrys sanoo:

      Kiitos kommentistasi! Tiesinkin, että kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani näistä. Itse uskon hyvään ja lähimmäisen auttamisen voimaan ja että koiramaailmassa kirjoituksessa esiin tuoma näkemykseni on minun mielestäni oikea tapa, jos pitkällä tähtäimellä haluaa miettiä isomman koiramäärän auttamista, eikä yksilön (maailmalta). Näitä ”pelastus”asioita ei pidä ajatella tunteet edellä, vaan mennä järki edellä.

  3. Marianne Asikainem sanoo:

    Hieno kirjoitus! Minusta Suomessa alkaa olla yhä enemmän koiria kodeissa, jossa niille ei ole oikeanlaista aikaa. Siksi itsekin en pidä rescue koirien tuonnista ulkomailta. Omallakin tontilla olisi töitä. Kaikkia ei voi pelastaa. Enemmän valistusta koirien hankinnasta ja niiden vaativuudesta. Pentutehtaille on aina kysyntää, kun koiria otetaan hetken mielijohteesta. Monet näistä päätyvät vielä koteihin, missä ne pääsevät vain takapihalle. Tämä jenkkitrendi alkaa yleistyä naapurustossa. Valitettavasti.

  4. Hyvä Petra, hieno kannanotto asiaan, josta ei varmaan koskaan kirjoiteta liikaa tai kirjoitetaan aina väärästä näkövinkkelistä katsottuna!
    Tsemppiä, Mia KennelTirlittan

  5. Terhi sanoo:

    Pentutehtailun osalta allekirjoitan, mutta tuo että rescuekoirat pitäisi saada aina ilmaiseksi, on ihmeellinen ajatus. Esimerkiksi oman koirani emo on aikoinaan suomalaiselta narkomaanipariskunnalta pois otettu, entisessä kodissaan pahoin potkittu ja kaltoin kohdeltu. Eläinsuojeluyhdistys on joutunut käyttämään paljon rahaa että koira on saatu hoidettua kuntoon. Se oli kaikesta kokemastaan huolimatta luonteeltaan maailman kiltein koira, ja löysikin helposti uuden hyvän kodin järjestön kautta, mutta ei tietenkään ilmaiseksi. Mikään taho ei voi auttaa eläimiä pelkällä Pyhällä Hengellä, koska ruoka ja eläinlääkärikulut maksavat. Suomen valtiohan ei näitä kaikkia laskuja maksa. Tottakai eläimen adoptoijan täytyy siis maksaa osa näistä hoitokuluista siten että ostaa tuon rescue eläimen, ei saa sitä ilman. Oma sisäkissani pääsi kerran karkaamaan rappukäytävän kautta ulos asti,onneksi löytäjä toimitti sen kunnalliseen löytöeläinkotiin. Kissa oli siellä yhden ainoan yön, silti kun hain sen takaisin kissasta perittiin n 60-70 euron lunastus maksu. Oma kissanikaan ei ollut siis ilmainen vaan maksoi pienestä häkkipaikasta enemmän kuin paraskaan lemmikkihotelli koskaan perisi. Minusta se on oikein. Ei kaikki ole rahastusta, niin kuin ihmiset herkästi ajattelevat. Suomi on vaan niin kallis maa, lemmikkien pito maksaa ja paljon. Samoin löytöeläintarhat/rescue toimintaa tekevät tahot joutuvat maksamaan eläinten hoidosta ja ruoasta. Varsinkin eläinlääkärikäynnit maksavat nykyään maltaita. Minun kissani ei tarvinnut mitään eläinlääkäreitä, mutta oli varmasti pikavisiitillään rahoittamassa jonkun sellaisen kissan tai koiran hoitoakin joka joutui olemaan tarhalla kauemmin, jota kukaan ei käynyt kyselemässä. Nostan hattua ihmisille jotka auttavat löytö/rescue eläimiä,heidän vaivannäköään ei pidä halveksua. Olen matkustellut paperillisen rotukoirani kanssa ja tiedän ettei ulkomaillakaan saa lemmikinruokia/eläinlääkäreitä ilmaiseksi, ymmärrän sen pohjalta ettei edes Eestistä haettu löytökoirakaan voi olla ilmainen. Ja miksi sen edes pitäisi olla ?

    • greenperrys sanoo:

      Hei Terhi! Kiitos pitkästä viestistäsi! En tarkoittanut omalla esimerkilläni (koira, jonka olin toimittanut järjestölle), että kaiken tulisi olla ilmaista ja tokihan toimivat ja hyvää työtä tekevät tahot tarvitsevat rahaa toimintaansa. Tässä karkeus tuli siitä, että koira oli sijoitettu muka hyvään tarkastettuun kotiin ja se silti päätyi ihan samantien kiertoon ihan vain euron kuvat silmissä. Kritisoin sitä, että ihmiset haluavat koiran lähtökohtaisesti halvalla ja sen vuoksi tietämättäänkin tukevat epämääräistä toimintaa. Ostamalla voit vaikuttaa. Se on eri asia, kuin saada korvaus tai kerätä varoja toimivaan eläinsuojelutyöhön. Näitä kahta asiaa en halua sekoitettavan. Eläinsuojelutyö TARVITSEE varoja ja apuja toimiakseen. Se on meidän kaikkien etu. On sanonta, että kansakunnan hyvinvointi on mitattavissa suoraan siitä, miten hyvin eläimet hoidetaan. Tätä arvokasta työtä kannustan tukemaan. Kirjoitukseni tarkoitus on herämään ja katsomaan tarkemmin sitä, MISTÄ maksaa ja miettiä se toiminta, jota haluaa tukea.

  6. Hei,

    kiitos hyvästä blogikirjoituksesta. Haluaisin kuitenkin oikaista muutamia asiavirheitä koskien rescuekoiria käsittelevään osioosi – varsinkin haluaisin kiinnittää huomiosi vastuullisiin rescuejärjestöihin ja heidän toimintaansa.

    1. Olit linkannut tähän osioon Helsingin Sanomien artikkelin koskien rabiesepäilyä koskien pentua. Pentu oli tuotu laittomasti Venäjältä; varmastikin pentutehtailijan toimesta. Mitään tekemistä rescuetoiminnan kanssa tällä rabiesepäilyllä ei ollut. Pentutehtailijoiden täysin vastuuton toiminta ei ole millään tavalla sama asia kuin vastuullisten rescuejärjestöjen toiminta.

    2. Kerrot blogissasi että rescuekoirien uusi haltija on yleensä ”uusi koirien parissa”. Mihin perustuu tämä olettamus? Oma näkemykseni on varsin toinen; ensimmäistä rescuekoiraa hankkiva on useimmiten henkilö jolla on ollut aikaisemmin tai on parhaillaan koiria. Oma tilanteeni oli myös tämä kun ensimmäinen rescue meille tuli. Toki; uusiakin koiraihmisiä joukossa on mutta valtaosa rescuen omistajista on kuitenkin kokenut omistaja. Tätä faktaa tukee myös vuonna 2012 tehty pro gradu tutkielma ”Eläinsuojelun globalisaatio” (Johanna Raikaa) jossa tutkittiin rescuekoirien tuontia Suomeen. Tämän mukaan yli lähes 80% rescuekoiran adoptoineista tutkimukseen osallistuneista oli aikaisemmin omistanut koiran/koiria.

    3. Kerrot blogissasi esimerkkinä Espanjasta tuodusta rescuekoirasta joka eli villinä kaduilla viisi vuotta, otettiin kiinni ja tuotiin Suomeen. Tälläistä tilannetta ei varmastikkaan ainakaan Espanjan osalta pääse tapahtumaan. Espanjassa koirat pääsääntöisesti hyljätään suoraan omien omistajiensa toimesta suoraan tarhoille. Kyseessä ei siis ole vuosia kulkukoirana eläneet eläimet – vaan ihan tavalliset kotikoirat. Metsästyskoiria hyljätään Espanjassa myös paljon; nämäkään eivät ehdi kauaa kaduilla kulkea. Jo varsinkin Etelä-Espanjan alueen turismin takia kulkukoirat kerätään nopeasti tarhoille. Mutta tosiaan kuten mainitsin – Espanjassa tilanne on todellakin se että koirat päätyvät tarhoille suoraan omistajiltaan.

    Koiria ei myöskään vain oteta kiinni ja lähetetä Suomeen. Ne ehtivät olla turvatarhoille päätyessään sielä aika pitkään. Tappotarhoilla koirat lopetetaan, mutta pienelle osalle tosiaan avautuu mahdollisuus uuteen kotiin turvatarhojen kautta. Näillä tarhoilla koirat rokotetaan, lääkitään ja niiden käytökseen ehditään jossain määrin perehtyä. Osa koirista on kotihoidossa lähtömaassaan ennen lähtöä uuteen kotimaahansa. Koiria ei tosiaankaan kerätä kaduilta suoraan lentokoneeseen. Toki, koiran taustoja ei usein tunneta ja vastuulliset rescuetoimijat tästä kotiehdokkaiden kanssa aina keskustelevatkin painottaen asiaa, omistajan osaamista, ongelmiin varautumista ja niiden selvittämistä ammattilaisen avustuksella jos omat taidot ei riitä.

    4. Mainitset blogissasi myös rescuekoirien hintarakenteesta ja trendikkäiden rescuekoirien myynnistä saatuihin voittoihin. Mihin tämä tieto perustuu? Koiran adoptio rescuejärjestön kautta maksaa yleensä noin 450euroa. Koirat tuodaan Suomeen rokotettuina, steriloituina/kastroituna, terveystestattuna eri tarttuvien tautien varalta, sirutettuna, passin kanssa, TRACES-rekisteriin merkattuna.

    Rescuejärjestöt maksavat turvatarhalle koiran lähtömaahan koirasta luovutusmaksun mikä yleensä sisältää juuri koiran terveyteen, sterilisaatioon ym liittyvät kulut. Tämän lisäksi järjestölle tulee kuluja eläimen lentokuluista Suomeen, yleensä noin 50-100eur/koira. Kuluja tulee järjestölle myös hallinnollisista kuluista mitä järjestön pyörittämiseen menee vaikka työ sinänsä vapaaehtoista onkin; puhelinkulut, pankkikulut, viranomaismaksut, nettikulut. Lisäksi tarvitaan koirille lentoboxeja ja bensakin maksaa kun koirat lähtömaassa lentokentälle viedään.

    5. Vastuullisesti toimivat rescuejärjestöt ovat Suomeen rekisteröityjä yhdistyksiä jotka ovat toiminnastaan kirjanpitovelvollisia. Vastuullisesti toimivat rescuejärjestöt ovat rekisteröityneitä Suomessa Eviraan eläinten maahantuojaksi ja koirista tehdään lähtömaassa paikallisen virkaeläinlääkärin toimesta tarkastus ja rekisteröinti eurooppalaiseen TRACES-kantaan jolla pyritään juurikin seuraamaan eläinten liikkumista ja ehkäisemään tautien kulkeutumista.

    6. Vastuullisesti toimivan rescuejärjestön tunnistaa myös siitä että vastuu koirasta ei pääty siihen kun koira luovutetaan uudelle omistajalle – vaan koiraperheen omistajana pysytään koko koiran elämän ajan. Yhdistysten eläinten luovutussopimukset esimerkiksi kieltävät sen että jos omistaja koirastaan joutuu luopumaan – sitä ei saa myydä tai antaa eteenpäin – vaan yhdistys etsii uuden kodin. Yhdistyksillä on toiminnassaan tukenaan myös koira-alan ammattilaisia sekä verkostoja kouluttajiin ja eläinlääkäreihin.

    7. Yhdistysten toiminta ei ole vai koirien adoptiota – vaan vastuulliset yhdistykset tukevat toimintaa myös paikallisesti yhteistyökumppaniensa kanssa. Paikallisia toimijoita tuetaan lahjoituksin. Valistamistyö on oleellinen osa, kuten myös tiedottava työ ja yhteistyö päättäjien ja viranomaisten kanssa. Hienona esimerkkinä tästä on esimerkiksi Rescueyhdistys Kulkurit ry joka on voimakkaasti ajanut asiaa Romanian tilanteen parantamiseksi. Tämä työ on huomioitu ansaitulla tavalla – yhdistyksen puheenjohtaja sai kutsun Tasavallan Presidentiltä Linnan juhliin.

    8. Miksi ottaa koira ulkomailta kun Suomessakin on paikat täynnä koiria? Tästä olen itsekin kirjoittanut omassa blogissani; ehkä se vastaa kysymyksiisi. Blogissani olen käsitellyt muutenkin rescueasioita laajasti, kuten muitakin – samaa aihepiiriä kuin tässä sinunkin bloggauksessa.
    http://tassunpohjia.blogspot.fi/2014/08/miksi-pelastaa-koira-ulkomailta-kun.html

    9. Rescuetoiminnassa toki on paljon kehitettävää – kuten kaikkialla koiramaailmassa. Rescuetoiminnassakin on mukana toimijoita jotka eivät toimi vastuullisesti – valta osa kuitenkin on rekisteröityneitä, asianmukaisesti toimivia tahoja.

    10. Rescuetoiminnalla ei pyritä ”pelastamaan” koko maailman koiria. Koiralle kodin antaminen on kuitenkin konkreettinen eläinsuojeluteko – jolla on konkreettinen merkitys sille nimenomaiselle koiralle. Koiria hylkäävälle taas ei ole mitään merkitystä sille päätyykö koira uuteen kotiin Suomeen vai tapetaanko se tappotarhalla. Se, että joku koira saa kodin Suomesta ei myöskään lisää koirien hylkäämistä lähtömaassa. Koirien kaltoin kohtelu monessa maassa on pitkä perinne. Esim Espanjassa metsästyskoirien tappaminen metsästyskauden päättyessä (kymmeniä tuhansia joka vuosi) on perinne joka on jatkunut vuosisatoja. Sillä – saako joku huonossa kunnossa löytynyt koira uuden kodin Suomesta kuntoutuksen jälkeen – sillä ei ole merkitystä – metsästyskoiria vedetään hirteen yhtä paljon taas seuraavana vuonna. Mutta sille koiralle, jonka ajoissa paikalliset eläinsuojelutyötä tekevät ihmiset löysivät, kuntouttivat ja koira löysi uuden kodin vastuullisen yhdistyksen kautta Suomesta – sille koiralle rescuetoiminnalla on konkreettinen merkitys.

    • greenperrys sanoo:

      Kiitos sinullekin hyvistä perusteluista. Jokaisen rescuekoiran tarina on omanlaisensa koko elinkaareltaan. Siihen mahtuu loistavia ja niitä vähemmän loistavia tarinoita. Asiani ydin on kuitenkin siinä, että pitkällä tähtäimellä koirien ongelmamaista poistuonti ei ole sitä kestävää kehitystä ongelman jatkuvuudelle – tai siis sen rajaamiseksi tulevaisuudessa. Vaikka kuinka sydäntä särkee yksittäisten koirien tarina, se on pisara valtameressä ja vettä sataa toisaalla niskaan koko ajan. Kulurakenne on ilmiselvä. Ei se ole tässä epäilynä. Toivoisin, että maailmalle paljon kohdistettua energiaa käytettäisiin vahvemmin omaan maahamme ja saataisin täältä järkyttävät epäkohdat vähenemään ja ihmisten tietoisuutta taustalla pyörivissä asioista kasvatettua. Osa järjestöistä toimiikin sääntöjen ja ohjeiden mukaan vastuullisesti. Osa ei. Osa on juuri näitä trokareita. Kaikki koiraa ottavat eivät ymmärrä tarkistaa taustoja ja selvitä eroja asioiden taustalla.
      Konkreettisia eläinsuojelutekoja voi tehdä paljon Suomessakin. Joko rahalla, suoraan auttamalla ottamalla vaikka kodin/hylätty/takavarikoitu eläin tai mennä vapaaehtoiseksi vaikka HESYlle.

      • Gertie sanoo:

        Koiran pelastaminen tuo ongelman ihan siihen omaan olohuoneeseen. Me ihmiset olemme siinä mielessä hassuja, että jos joku epäkohta kosketa suoraan omaa elämäämme, se on helppo sivuuttaa. Itsekin pari vuotta sitten ihmettelin, että miksei niitä kaikkia koiria vaan voi tappaa sinne Romanian kadulle. Sen jälkeen kun hoidossani on ollut useampi koira rescue-yhdistyksen kautta, olen myös perehtynyt asiaan paremmin.
        Ainakaan Kulkurit ry:n toiminnan tärkein osuus ei ole koirien kotiuttaminen, vaan paikallisten asioiden parantaminen. Koska romanialaiset ihmiset huomaavat, että heidän ”ongelmajätteensä” kelpaa jollekulle lemmikiksi, ehkä se avaa heidän silmiään. Lisäksi heitä valistetaan, irtokoiria steriloidaan, varattomien koiria steriloidaan ja kerrotaan miten meillä muualla Euroopassa ajatellaan eläinten oikeuksista ja arvosta. Romania kuuluu EU:hun, joten eivät voi enää toimia miten vaan.
        Koirien tuominen ihmisille lemmikiksi näkyy täällä meillä eniten, siksi sen kai ajatellaan olevan se koko rescue-toiminnan ydin, vaikkei näin olekaan.

        Tallinnassa tätä toimintaa on jo tehty 10 vuotta ja paikalliset ovat saaneet tätä kautta työkalut kulkukoirien kanssa toimimiseen. Ihmiset ovat nyt tietoisia, että koiria voi ja kannattaa hakea tarhalta lemmikeiksi. Tarhat ovat saaneet lahjoituksia toiminnalleen ja yhteistyökumppaneita. Se alkaa pyöriä omalla painollaan ja uudet käyttäytymismallit laajenevat sitä kautta muualle Viroon.

        Yhtälailla puututaan virkamiesten korruptioon ja lasten kouluttamattomuuteen ulkomailla, vaikkei sillä ole meidän elämän kannalta välttämättä mitään merkitystä. Jotkut Plan-kummit, kehitysyhteistyö, puiden istuttaminen sademetsään jne. voidaan kaikki teilata ”pisara meressä, ei auta kumminkaan” -toiminnaksi. Silti Suomeenkin otetaan pakolaisia, vaikkei se auta lähtömaan tilannetta ollenkaan. Se on vain oikein.

        Mitäpä jos yksi romanialainen opetetaan huolehtimaan hevosestaan paremmin -> näin hän voi vaikuttaa omiin tuloihinsa paremmin -> ei ehkä tule houkutusta lähteä kerjäysreissulle Suomen Helsinkiin -> kaikki voittaa.

        Pisaroista se merikin koostuu 🙂

      • Peppiina sanoo:

        Kiitos hyvästä keskustelusta. Olen itse koiraperheestä ja hankkimassa ensimmäistä omaa koiraa lähivuosina. Olen pohtinut viime aikoina juuri sitä, että ottaisinko rotukoiran (joita meillä on aina ollut) vai rescue-koiran jonkin luotettavan järjestön kautta (kuten eräs ystäväni on tehnyt kaksi kertaa). Asiaa tutkiessa löysin tähänkin blogipostaukseen. Oman viestini tarkoitus ei ole esittää vastaväitteitä kenellekään vaan pohtia asiaa ja etsiä vastauksia.

        Kirjoitit tässä vastausviestissäsi näin: ”Toivoisin, että maailmalle paljon kohdistettua energiaa käytettäisiin vahvemmin omaan maahamme ja saataisin täältä järkyttävät epäkohdat vähenemään ja ihmisten tietoisuutta taustalla pyörivissä asioista kasvatettua.” Millä tavoin tarkoitat käytännössä, että energiaa kannattaisi käyttää omassa maassa? Tavallaan, jos esimerkiksi ostaisin pennun hyvältä kasvattajalta, tukisin rehellistä kasvatustyötä. Toisaalta, en silloin vaikuttaisi pentutehtailun tilanteeseen millään lailla, sillä vaihtoehtona itselleni ei ikinä olisi pentutehtailu millään lailla. Ainut toinen vaihtoehtoni olisi ottaa ”rescue-koira” Suomesta tai ulkomailta, jolloin voisin tarjota kodin jollekin kodittomalle koiralle. Viittaatko näillä ”järkyttävillä epäkohdilla” Suomen kodittomiin koiriin tai pentutehtailuun? Jos ajatellaan ihan vain Suomen kodittomia koiria, uskon, että niillä on kuitenkin paremmat oltavat kuin ulkomaiden monilla kodittomilla koirilla. (toisaalta en ole tutkinut tilastotietoja asiasta).

        En tiedä, saat(te)ko ajatuksestani kiinni. Pohdin siis lähinnä omaa tulevaa koiranhankintaa varten mikä olisi ”eniten oikea” tapa ottaa koira. Tutkiessani monien rescue-koiria välittävien luotettavien järjestöjen sivuja, tuli olo, että ei ole oikein ostaa pentua Suomessa kasvattajalta, kun maailmassa on paljon jo eläviä koiria, jotka kärsivät. Toisaalta, tähän asiaan liittyen kirjoitit blogipostauksessasi, että (korjaa jos ymmärsin väärin), että kunnollista kasvatustyötä tukemalla edistää pitkällä tähtäimellä koirien hyvinvointia.

    • Arlito sanoo:

      ”Vastuullisesti toimivan rescuejärjestön tunnistaa myös siitä että vastuu koirasta ei pääty siihen kun koira luovutetaan uudelle omistajalle – vaan koiraperheen omistajana pysytään koko koiran elämän ajan.”
      Mitäköhän tämä koiraperheen omistajuus tarkoittaa? No oli miten oli itselle nämä ”tuoreet” luovutussopimukset ovat se syy miksi ulkomaalaista rescueta tuskin tulen koskaan hankkimaan. Jos en hyväksy kasvattajaa minun ja koirani väliin sopimuksella, en siihen hyväksy yhdistystäkään. Molempien apuun voisin kyllä tarvittaessa turvautua, mutta vapaaehtoisuuteen ja omaan tahtoon perustuen. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että jos olisin omistanut rescuen useamman vuoden ajan ja joutuisin siitä esimerkiksi lapselle puhjenneen allergian takia luopumaan olisi minulla tässä vaiheessa yhdistystä enemmän käsitystä siitä millaiseen kotiin tuo koirani tässä tilanteessa sopisi. Ei ole lasta eikä ulkomaista rescueta ja tuskin tulee kumpaakaan, koirakokemusta on kuitenkin runsaasti ja kaksi kodinvaihtajaa on meiltä korvauksetta eteenpäin siirtynyt (toisen miellän kotimaiseksi rescueksi) ja kaksi nuorta koiraa on myös meille pysyvästi muuttanut. Jos tulee taas mahdollisuus auttaa kotimaista ongelmatapausta kotihoidon kautta, siihen tilaisuuteen aion kyllä tarttua.

  7. Marianna Alanen sanoo:

    greenperrys kirjoitti:

    ”Asiani ydin on kuitenkin siinä, että pitkällä tähtäimellä koirien ongelmamaista poistuonti ei ole sitä kestävää kehitystä ongelman jatkuvuudelle – tai siis sen rajaamiseksi tulevaisuudessa.”

    Minä olen henkilökohtaisesti täysin eri mieltä tästä asiasta. Minä olen ottanut rescueyhdistyksen kautta kaksi koiraa Espanjasta. Ensimmäisen koiran tulon jälkeen kiinnostuin todella kovasti eläinten tilanteesta paikan päällä Espanjassa. Koirani avasi silmäni, aiheutti sen, että lähdin käymään koiratarhoilla ja mahdollisti sen, että muutama vuosi myöhemmin perustimme hyväntekeväisyysyhdistyksen, joka auttaa eläimiä ja niitä auttavia ihmisiä Espanjassa paikallisesti.

    Eläinsuojelijat ja eläimet ovat Espanjassa kovilla ja kun he saavat apua konkreettiseen toimintaansa, on heillä paremmat mahdollisuudet valistukseen, kouluvierailuihin ja ihmisten asenteiden muuttamiseen. Valistustoiminta, sterilointikampanjat ja tiedottaminen on oikea tie eläinten surkeiden olojen paranemiseen. Olet varmasti samaa mieltä.

    Koska et voi tietää, miten entisen hylätyn koiran ottaminen vaikuttaa ihmisiin ja mihin he koiransa innoittamina kykenevät, et voi myöskään sanoa, että koirien kotiuttaminen ei edistä eläinten olojen parantumista eikä ole kestävää kehitystä. Sinulla ei myöskään ole mitään perusteita sanoa, että koirien tuominen pois koiratarhalta ei ole ratkaisu mihinkään eikä poista ongelmia. Et voi tietää sellaista. 😉 Ihmiset pystyvät mahtaviin tekoihin oikein inspiroituina.

    • greenperrys sanoo:

      Kiitos sinullekin viestistäsi.
      Olemme samaa mieltä siitä, että valistus ja asenteiden muuttaminen on avainasemassa. Juuri siihen täytyykin suurin panos laittaa, että asia pitkällä tähtäimellä korjaantuisi edes hiukan oikeampaan suuntaan. Sitä samaa työtä tarvittaisiin myös Suomessa. Meillä länsimaissa kun on paremmat oltavat monessa perusasiassa noin niinkuin yleisesti, olemme hyvä markkinamaa tällä halveksimalleni pentutehtailulle ja trokaamiselle. Jos saisimme niitä asenteita myös täällä muutettua, niin toivottavasti näiden mätämunien markkinat pienenisivät ja moni koira tulevaisuudessa säästyisi pentukoneen roolilta. Edelleen ihmettelen sitä, miksi oman maan huonot asiat jäävät toissijaisiksi ja Espanjan koirat saavat suuremman huomion? En tarkoita tällä sitä, että ne koirat olisivat vähemmän arvokkaita, vaan kuten aiemminkin, vilpittömästi ihmettelen sitä, miksi rescue- ja valistustyö omassamaassa on vähemmän kiinnostavaa?

      • Marianna Alanen sanoo:

        Kannattaisiko sinun mieluummin ihmetellä sitä, millä meiningillä itse saisit ihmisiä inspiroitumaan sinulle selvästi tärkeästä aiheesta eli tästä kotimaassa tehtävästä valistustyöstä?

        Inspiroisiko ihmisiä ehkä enemmän se, jos olisit itse innoissasi tekemässä valistusta ja pyytäisit jengiä messiin tekemään siistejä juttuja sun kanssa sen sijaan, että täällä ihmettelet, miksi jotkut auttavat omasta mielestäsi väärää kohdetta ja annat ymmärtää, että on väärin auttaa jotain muuta kuin mitä sinä haluat.

        Älä hassaa aikaasi muiden tekemisten ihmettelyyn, vaan rupea itse hommiin hyvällä mielellä. Kyllä hyvään proggikseen lähtee muitakin mukaan. 🙂

        Valittajien ja toisten hyväntekeväisyystoimintaa arvostelevien ja lyttäävien mukaan ei sen sijaan lähde saletisti kukaan.

      • greenperrys sanoo:

        Eikö pentutehtailun vastustaminen ole ”siistiä”? 😉 No joo, ehkä tuo ”miksi sinä et sitten itse tee mitään” -tyyli ei ole ihan sellaista, mitä haen. Esitin kysymyksen lähinnä mielenkiinnosta siihen, että miksi te, jotka teette mieluusti paljon ulkomaista avustusta koirien parissa ette tee sitä kotimaassa. Virva kirjoitti omasta näkökannastaan ja tekemisistään vastaten tuohon kysymykseen.

  8. Anna sanoo:

    Hei! Luin mielenkiinnolla hyvin kirjoitettua juttuasi surullisesta pentutehtailu-ilmiöstä. On kuitenkin todettava, tuon jutussa mainitsemasi suomalaisen yhdistyksen edustajana, että ”labradoodle”-asiassa mentiin vähän hakoteille.

    Ensinnäkin, labradoodle on labradorinnoutajan ja villakoiran risteytys. Wally Conran katunee alkuperäistä, juuri tällaista labbiksen ja villakoiran risteytystään, ”labradoodlea”, näiden surullisten lieveilmiöiden – ihmisen ahneuden ja lyhytnäköisen toiminnan – takia, ei siksi, että koira itsessään olisi jotenkin viallinen. Suomalainen linkkaamasi yhdistys edustaa kuitenkin eri rotua, australianlabradoodlea, jolla roduksi tunnustamisprosessi on meneillään mm. Australiassa ja aluillaan USAssakin. Rotujärjestössä vaaditaan kaikilta jalostukseen käytettäviltä koirilta erittäin laajat terveystutkimukset lonkka- ja kyynärkuvauksineen ja perinnöllisiä sairauksia tutkivine verikokeineen. Vaikkei rotu siis ole FCI:n hyväksymä, se ei tarkoita, ettei jalostustyötä voitaisi tehdä kunniakkaasti ja tiukoin eettisin kriteerein.

    Itse asiassa, eurooppalaiseen kattojärjestöömme kuuluvat kasvattajat käyvät läpi hyväksymisprosessin, ennen kuin voivat edes ostaa itselleen jalostuskoiraa – kun taas FCIn hyväksymiä koiria voi periaatteessa kuka tahansa hankkia ja halutessaan ”jalostaa”. Koiran suhteellisen korkea hinta selittyy sillä, että rotu on vielä harvinainen ja kattavat terveystutkimukset sekä jalostuskustannukset ulkomailta tuotavan materiaalin myötä ovat hyvin korkeat. Pentutehtailijathan yrittävät nimenomaan painaa hintoja alas voidakseen sillä kilpailla eettisesti kasvatettuja, rekisteröityjä pentuja vastaan.

    Geenipoolin kaventuminen on skenario, joka on meidän rodussamme hyvin tiedostuttu ja sitä pyritään välttämään mm. erittäin matalan sisäsiittoisuusprosentin (6.30%, mutta käytännössä useiten vielä paljon matalampi) avulla. Kennelliittoon kuulumattomana meille on myös uusien linjojen hallittu käyttö mahdollista, jolloin geenipooliin saadaan uutta materiaalia. Kennelliittoon kuuluminen ei siis tuo rodulle vain hyötyä, vaan kuten nyt viime aikoina on mediasta luettu: Kennelliiton on hyvin vaikea puuttua allaan tehtävään kasvatustyöhön, vaikka suurta tarvetta olisi.

    Itse en ole kuullut väitettä, että australianlabradoodle olisi kehitetty pelastamaan joku sen taustalla olevista viidestä pohjarodusta. Kuitenkin pyrkimys siihen, että tämä rotu välttäisi suosittujen, vanhojen rotujen kohtaamat, ihmisen tyhmyydestä ja epäeettisistä valinnoista johtuvat karikot, on kova. Onneksi meillä on käytettävissämme kaikki se tieto, mitä koirarotujen historiasta voi saada: tiedämme, mitä rodunjalostuksessa _ei kannata_ tehdä. Koitamme pitää geenipoolin mahdollisimman rikkaana, mutta se on toki jatkuvaa tasapainoilua tiukkojen terveyskriteerien tuottaessa yhä valikoidumpaa ainesta jalostukseen. Myös me koitamme ahkerasti työskennellä sen hyväksi, että rodusta kiinnostuneet hankkisivat koiransa johonkin rotujärjestöön kuuluvalta kasvattajalta. Järjestöön kuuluvilla koirilla on sukutaulut ja koirista pidetään rekisteriä. (Lisätietoa, ks. esim. http://www.alaeu.com)

    Muun muassa valkoinenpaimenkoira (2002) on suhteellisen uusi tulokas FCI-hyväksyttyjen rotujen piirissä. Ja jackrusselinterrieristä (2001) on edelleen olemassa myös Kennelliiton hyväksynnän ulkopuolisia linjoja. Kennelliitto on vain yksi toimija, ja maailmanlaajuisesti on monta muutakin tärkeää koirajärjestöä (mm. Australiassa MDBA), jotka pitävät listaa hyväksytyistä koiraroduista. Muun muassa työkoirapuolella on monenkin rodun kohdalla niin, ettei Suomen Kennelliitto tunnusta niitä rotunsa edustajiksi, mutta ilmeisesti se työkoiran maine suojelee niitä julkiselta riepottelulta. Australianlabradoodlekin on hyvin pitkälti työkoira: rotu, joka on kehitetty ja jota edelleen kehitetään toimimaan läheisessä yhteistyössä ihmisen kanssa. Mm. USAssa australianlabradoodleja työskentelee paljon mm. terapia- ja avustajakoirina.

    Se, että joku rotu on uusi tulokas, ei välttämättä heti tarkoita huonoa ja hämärää toimintaa. Kaikki rodut ovat ”sekarotuisia”, kun mennään tarpeeksi taaksepäin. Paljon enemmän minä näitä paperittomia tipsuja ja villakoiria tunnen, ja myös pentutehtailu on huomattavasti suurempi ongelma isoissa, suosituissa roduissa kuin tällaisissa uusissa tulokkaissa. Toki meidänkin rodun parissa varmasti esiintyy pentutehtailua, mutta juuri sitä estämään meillä on tämä yhdistys ja kattojärjestöt.

    Olen siis kanssasi samaa mieltä siitä, että pentutehtailu on surullinen ilmiö minkä tahansa koirarodun kohdalla, ja jokaisen koiranostajan tulisi nähdä vaivaa selvittääkseen koiransa taustat. Parin sadan euron säästö ei saisi olla koskaan päätöksen pohjana kasvattajaa valittaessa, oli rotu mikä hyvänsä.

    • greenperrys sanoo:

      Kiitos Anna sinullekin hyvin kirjoitetusta viestistäsi ja avasit rodun taustoja. Kiinnitin huomiota yhteen kohtaan erityisesti: ”Geenipoolin kaventuminen on skenario, joka on meidän rodussamme hyvin tiedostuttu ja sitä pyritään välttämään mm. erittäin matalan sisäsiittoisuusprosentin (6.30%, mutta käytännössä useiten vielä paljon matalampi) avulla”. Tuo 6% hujakoilla pyörivä sukusiitosprosentti kuitenkin melko pienen rodun sisällä on aika korkea. Ei ehkä yhden pentueen kohdalla. 12,5 % on serkusparitus ja tämä karkeasti ajateltuna pikkuserkuksia. Jos ”pikkuserkut” (ymmärtänette, että nyt karrikoin pikkuserkku -sanalla, mutta kuvaa sukusiitosprosenttia kuvaavasti) jatkuvasti pariutuvat keskenään, takana oleva linja kapenee ja ongelmat ovat edessä. Onnea teille jaksamisessa ja keinojen löytämisessä työssänne.

  9. greenperrys sanoo:

    Olen erittäin iloinen asiallisista kommenteista, joissa kommentoija on oikeasti miettinyt asiaa ja kirjoittaa kiihkottomasti asiaa. Juuri tämä asiallisen keskustelun herättäminen on tervettä! Kaikkien meidän yhteinen tavoitteemme on toimia koirien parhaaksi ja ymmärtääksemme vastustaa eläimiin (ja tässä tapauksessa koiriin) kohdistuvaa TEHTAILUA tai RAHAN vuoksi maahan raahaamista. Toivoisin vielä kulevani fiksuilta rescue-ihmisiltä, miksi he eivät koe Suomen koiria ja koko eläinsuojelua niin merkittäväksi pelikentäksi, että tekevät työtä mieluummin ulkomailla. Tätä en kysy siksi, että moittisin kenekään vilpitöntä auttamisen halua vaan ihan oikeasti ihmetellen. Suomessakin on hurjasti tekemistä asioiden suhteen. Valistus (johon tämänkin lasken) on iso ja tärkä osa.
    Pari kommenttia olen saanut sellaista, joissa esim. ”haukutko reascue-koiria siksi, että pelkäät, ettei omille koirillesi löydy rescue koirina koteja” tai muutoin tivataan reaaliaikaista reagontia jätän omaan arvoonsa. Minä elän ensisijaisesti perheelleni ja omille koirilleni ja toissijaisesti nettimaailmalle.

  10. Mirva Tapola sanoo:

    Syitä siihen miksi minulla on koira Espanjasta:
    1. Halusin aikuisen koiran.
    2. Vaikka kuinka etsin, en löytänyt Suomesta itselleni sopivaa koditonta koiraa (kerrostalo, kissat)
    3. Sopiva sattui löytymään Espanjasta.

    Keskustelu on hyväksi ja vuosien aikana olen huomannut asenteiden muuttuvan huomattavasti. Valitettavasti edelleen tuntuu siltä, että rescue-yhdistysten kova työ sekoitetaan pentutehtailuun ja tämä on mielestäni hyvin surullista.

    Teen itse todella paljon töitä muutaman eläinsuojeluyhdistyksen eteen täällä Suomessa, jotta suomalaisilla eläimillä olisi hyvä olla. Se, että koirani nyt sattuu olemaan Espanjasta ei siis ole pois suomalaisilta eläimiltä millään tavoin. Seuraava koira saattaa hyvinkin olla suomalainen aikuinen kodinvaihtaja jos sellainen sattuu silloin tulemaan vastaan.

    Pisaralla on merkitystä, sillä jonain päivänä sinä, tai rakkaasi saattaa olla se pisara. 🙂

    • greenperrys sanoo:

      Kiitos perustelustasi! Tosin hiukan ihmettelen sitä, miksei koiraa Suomesta löytynyt. Jo yksistään Apulassa on niin valtava määrä kotia etsiviä ja lisäksi löytöeläintalot ja monen rodun omat ”aikuisia kotia etsimässä” -kanavat. Pisaralla on merkitystä myös suomalaisten apua tarvitsevien koirien auttamisessa. ”Rescuen” yhdistäminen millään tavoin todelliseen reasue-toimintaan tulee juuri trokareiden vuoksi ja joskus sen eron selvittäminen (osalla ei ole hajuakaan, miten lähteä taustaa tarkistamaan) on todella huonoa.
      Omalta osaltani nostan sinulle hattua tekemästäsi työstä eläinten hyvinvoinnin puolesta. Sinunlaisiasi ihmisiä tarvitaan.

      • Mirva Tapola sanoo:

        Ennen ensimmäistä espanjalaistani etsin suomalaista aikuista koiraa.
        Vuosi oli 2006. Seurasin puolisen vuotta sanomalehtiä ja erilaisia sivustoja.
        N. 90% koirista oli isoja koiria jotka luovutettiin vain omakotitaloon pitovaikeuksien vuoksi. Pienempiä koiria oli jonkin verran, niistä iso osa kärsi eroahdistuksesta, luovutettiin vain omakotitaloon tai ei tullut kissojen kanssa toimeen. Minulle mahdolliset koirat ehtivät usein mennä heti.

        Minulle oli myös hyvin tärkeää saada koira jonka kanssa voin harrastaa ja touhuta vähän kaikkea (parson olisi varmasti ollut oikein hyvä valinta jos vastaa olisi tuolloin tullut :)) ja koska pidän tärkeänä sitä että esim. koiran turkin kanssa pärjää, en ollut kiinnostunut tietyistä roduista/mixeistä.

        Puolen vuoden aikana tutustuin parin Virosta koiria tuoneen yhdistyksen toimintaan ja kyselin paljon yhdistysten foorumeilla koiran adoptoinnista ulkomailta. Virostakin etsin koiraa useamman kuukauden, mutta usein oli ongelmana joko kissat tai kerrostalo. Jossain kohtaa eksyin Espanjasta koiria tuovan yhdistyksen sivuille, josta löysin heti monta minulle sopivaa koiraa. Puhuin kotivaraajan kanssa pitkään ja löysimmekin parissa viikossa juuri minulle sopivan koiran. 🙂
        Koira oli n. 3v. pieni musta terrieri-mix uros, joka oli jostain syystä viety kodista tappotarhalle rokotettuna ja sirutettuna EU-passin kanssa. Koira oli alusta asti sisäsiisti, kunnioitti kissoja, ei haukkunut sisällä, eikä koskaan tuhonnut mitään.
        Vuosien aikana kävimme mm. agilityssa ja erilaisissa koulutuksissa. 🙂

        Arvostan suuresti hyviä ja vastuuntuntoisia kasvattajia jotka panostavat koirien terveyden lisäksi siihen, että koira löytää oikeasti hyvän kodin. Täydellisessä maailmassa kukaan ei luovuttaisi koiraa kotiin joka ei oikeasti ole valmis sitoutumaan koiraan.

      • greenperrys sanoo:

        Ihana, että jaksoit vastata hyvin!

      • Peppiina sanoo:

        Eikö Apulassa ole paljon tavallisten suomalaisten perheiden koiria, jotka elämäntilanteen muutoksen takia päätyvät vaihtoon? Itse kokisin, että jos Suomesta aikoo koiran ottaa, niin joko jos tilaisuus tulee, autta jotakin kaltoinkohdeltua koiraa, tai sitten ottaa hyvältä kasvattajalta, joka tarkistaa ostajan taustat ja sitoutuneisuuden aina todella hyvin. Koen melkein niin, että ”tavallisen kodinvaihtajakoiran” ottaminen esim. Apulasta tukee ihmisten harkitsematonta koiranhankintaa tai liian heppoisin syin eteenpäin myymistä.

  11. Sari Puusaari sanoo:

    Tähän Petran juttuun liittyen en voi olla avaamatta (rahanahneena kasvattajana) viimeisimmän (sijoituskoira) pentueeni kustannuksien jakautumist. Pentueessa 4 pentua, joista yhden sijoitin, eli ns. ”tuotto” tulee siis kolmesta pennusta

    – Emän geenitestit (ataksiax2+ linssiluksaatio) 160 euroa
    – Emän silmä+ polvitutkimus (silmät x2) 192 euroa
    – Emän vakuutukset 350 euroa
    – Emän näyttelyt (huom, vain 2) 70 euroa
    Kulut ennen astutusta yht. 772 euroa

    Pennutuksen kulut:
    – Astutus+ rekisteröintikulut 593 euroa
    – Ultraus, pentutestaus, eläinlääkärintarkastus 245 euroa
    – Mikrosirut 70 euroa
    – Emän ruokinta, matolääkkeet, synnytystarvik. 450 euroa
    (Tämä on hieman hävettävää, mutta emän ruokaan kului vähän liikaa kun se oli huono syömään)
    – Pentujen ruoka+ pentupaketit 200 euroa
    – Emän synnytykseen liit .ell.kulut vak. jälk. 267 euroa
    – Pentujen silmä+polvitark 2-3v, ARVIO!!! 460 euroa
    Pentueen kulut yhteensä 2285 euroa

    Emän + pentueen kulut yhteensä (4 pentua) 3057 euroa

    Täytyy sanoa, että tässä pentueessa eläinlääkärikuluja tuli kahteen kertaan kun ensin synnytyksen työntövaihe oli pitkä ja päädyimme eläinlääkäriin (pennut kuitenkin syntyivät ihan itsekseen lopulta eikä kyse ollut polttoheikkoudesta vaan pikemminkin päinvastoin, poltot olivat alusta asti hyvin vahvoja ennen kuin pennut olivat lähelläkään synnytyskanavaa). Ilman vakuutusta eläinlääkärikulut olisivat olleet 867 euroa. Loppusuoralla emä sai vielä kalkkishokin ja siitä lisää kuluja. Ruokintaan meni tosiaan hävettävän paljon rahaa kun penturuokaan sekoitettiin kalliita raaka-aineita. Muutoin kulurakenne suhteellisen normaali.

    T. Sari Puusaari, Scotstyles parsonit

    • greenperrys sanoo:

      Kiitos, Sari avoimesta laskelmastasi! Pentuthtaiden tuottohan perustuu juuri tähän. Tai siis näiden puuttumiseen (terveystarkastukset, laadukkaaseen hyvinvoinnin tukemiseen ja ruokintaan). Se raha, mitä tuosta jää yhtäkkiä laskettuna, menee kokonaisuudessaan moninkertaisesti kasvattajalla oman tasonsa ylläpitoon ja rakentamiseen. Tällä tarkoitan pitkin vuotta koe- ja kilpailumaksuja, jotka tietenkin ovat omaa harrastamista, mutta sitä kautta luovat myös tasoa ja tuovat esiin kasvattajaa koirineen. Tavallaan myös markkinointia. Pentujen HYVIN hoitamisessa onmyös työtä. Ihan fyysistä siivoamista, käsittelytotuttelua jne, jolle saa tullakin pientä korvausta. Jos tuntipalkkaa laskisi, niin ennemmin kannattaa olla kotihoidon tuella lapsia hoitamassa kuin kasvatta hyvin koiria 😀 (Rautalankaväännös niille, jotka eivät poittia oivaltaneet: kotihoidontuen käteenjäävä kuukausisumma noin 266 €/kk).

  12. diz sanoo:

    Mielenkiintoinen kirjoitus. Allekirjoitan joitain kohtia, mutta mieleen jäi tämä labradoodle juttu. Nimittäin meidän koiramme (Australian Labradoodlen) vanhemmat ovat eri maista ja ainakin pitkälki eri suvusta. Koiralla eikä sen sisarilla ole ollut muistaakseni perinnöllisiä sairauksia. Koska rotu on uusi, varsinkin Labradorilta peräisin olevat lonkka- ja nivelvaivat ovat kenties joillain yksilöillä yleisiä. Ja niinkuin todettu, Labradoodle ja Australian labradoodle ovat eri asia.

    • greenperrys sanoo:

      Kiitos sinullekin viestistäsi. Jos rotua lähdetään viemään oikealla tavalla eteenpäin, on kaikki todellinen todennettu fakta tarpeen ja pelkkään mielikuvaan ja olettamukseen perustuva pentujen teettäminen ei ole JALOSTUSTA vaan pentujen lisäämistä. Jalostuksella pyritään aina jotenkin kehittymään / eteenpäin / positiiviseen suuntaan. Anyway, etenkin jos labradoodeleilla on kaksi linjaa, on ihan avrmasti ilman tietoja keräävää, vaativaa ja seuraavaa kattojärjestöä jalostus jo varsin hankalaa. Etenkin, kun pitäisi saada todelliset sukutaulut ja pyrkiä pitämään monimuotoisuus hallussa. Ei ole helppo juttu monilla lukumääräisesti isommillakaan roduilla, joista on tietoa olemassa hurjasti. Kaukaa sopivien geenien hakeminen (= astutusreissut maailmalle) kallista ja osalle käytännössä mahdotonta. Uskoisin, että joissain roduissa (nyt en tarkoita mitään bulldoggeja sun muita otsikoissa olleita terveysongelmista paljon kärsisivä rotuja) mielikuvan ”niissä on paljon vikoja” saa aikaan se, että on olemassa TUTKITTUA FAKTAA vikojen olemassaolosta ja mitä ne mahdollisesti ovat. Tämä ei mitenkään sano sitä, että ne olisivat sairaampia kuin -heitän nyt ihan randomisti – labradoodelit vaan asiat ovat TIEDOSSA. Se, millä prosenttimäärällä populaatioon viat voidaan suhteuttaa on enemmän isossa kuvassa merkitystä. Se, että TIETÄÄ, millä ominaisuuksilla (niin hyvässä kuin pahassakin) varustettuja yksilöitä käyttää jalostukseen, voidaan pelata tiedetymmillä ”korteilla”. Se, että OLETETAAN eikä ole faktatietoa, pelataan aika pitkälle venäläistä rulettia. Tämän eron kun moni vain lehtien ostikkoja lukeva ymmärtäisi, vältyttäisiin paljon turhalta negatiiviselta mielikuvalta hyvästä rotukoirien JALOTUKSESTA ja ymmärrettäisiin tiedossa olevian vikojen arvo tietona. Jos vertaan kankeasti ihmisiin, niin ihan sama jos listaisimme ihmiskunnan kaikki sairaudet ja viat ja sanottaisiin, että olemme sairas laji. (Ollaanhan me omalla tavallamme hulluja koirinemme :D)

  13. Virva Kaavi sanoo:

    Hei, ensinnäkin kiitos hyvästä kirjoituksesta koirabisneksestä. Mielipiteeni eriää rescuekoirien osalta. Vastaan omasta puolestani kysymyksiin, joita esitit rescuekoiran omistajille:
    – minulla on nyt yksi kotimaisesta pienestä kennelistä pentuna hankittu, vanha narttukoira ja Espanjasta, erään laillisesti, sääntöjen mukaan, toimivan yhdistyksen kautta tuotu aikuinen uroskoira. Aiemmin jo minulla oli Virosta yhdistyksen kautta tuotu aikuinen uroskoira (ei siis pentutrokarilta), mutta se on jo kuollut, valitettavasti. Ennen näitä koiria minulla on perheessäni ollut muita suomalaisia rotukoria. En siis ole ensikertalainen koirien kanssa. Kun pieni rotukoiranarttuni oli aikuisiässä, ajattelin hankkia toisen koiran ja aloin etsiä Suomesta aikusta, uutta kotia kaipaavaa pientä sekarotuista (koska ajattelin, että sellaisen on vaikeampi saada uutta kotia kuin rotukoiran) koiraa ja vielä urosta. Kuten muutama muukin rescuekoiran omistaja tuolla kommenteissaan kertoivat, minäkin todella etsin koiraa Suomesta, etsin eri koirayhdistysten palstoilta (Apulasta en uskaltaisi hankkia mitään, en tori.fi:stä enkä lehtien palstoilta muutenkaan, näihin mihinkään ei ole luottaminen), eläinkotien sivuilta ja kyselin kotiseutuni elinsuojeluyhdistykseltä. Ei löytynyt sopivankokoista, sekarotuista, oikeaa sukupuolta olevaa. Pitäisikö rescuekoiran ottajalle ”kelvata” mikä tahansa, vaikka koko ja ikä ja sukupuoli tms ei olisikaan sitä, mitä etsii? Eikö kriteerejä saa olla kuten rotukoiraa hankkiessa? Minusta on erittäin vastuullista myös rescuekoiraa ottaessa miettiä, millaisen koiran kanssa pärjää, mikä sopii parhaiten omaan elämäntilanteeseen. Jotta vältyttäisiin koirien kiertoon laittamiselta, jota muuten tapahtuu myös suomalaisten rotukorien kohdalla, kun otetaan koira vaikka rodusta, joka tuntuu trendikkäältä eikä sellaista minkä kanssa oikeasti pärjää elämässä sen 10-15 vuotta.
    Löysin sitten ulkomailta rescuekoiria tuovia yhdistyksiä, ja vaikka Suomessakin ajoittain jonkinasteista koiraongelmaa ja koiria uutta kotia hakemassa ajoittain, niin tosiasiahan on, että ongelmat ovat esim. joissakin Keski-Euroopan maissa paljon suurempia kun meillä täällä. Mikä ei tarkoita sitä, etteikö Suomessa tarvita auttajia myös. Näin tuli meille ensin virolainen, sitten espanjalainen, varmaan aika tyypilliset kotimaassaan kotia hakevat, aiemmasta kodistaan kadulle hylätyt koirat, jotka ehtivät olla koiratarhalla kuukausia-vuoden verran ennen Suomeen tuloaan. Tyypillisiä sillälailla, että niillä tod.näk kaikesta päätellen oli ollut koti, hylätty syystä tai toisesta ja otettu kiinni ja joutuivat olemaan tarhalla melko pitkään verrattuna suomalaisiin eläikoteihin tuotuja koiria. Olosuhteet koiratarhoissa muualla myös ovat aivan toisenlaiset kuin meillä, yleisesti ottaen. Satojen koirien kanssa yhteiselo tarhalla on hiukan toista kuin muutaman koiran kanssa…
    Joka tapauksessa näiden rescuekoirien myötä kiinnostuin myös yleisesti enemmän eläinsuojelutyöstä, erityisesti tietysti koirien kohtalosta sekä Suomessa että muualla. Ensimmäisen rescuekoran jälkeen toimin vuosia kahdessa eri eläinsuojelutyötä tekevässä pienehkössä yhdistyksessä, toisessa apu suuntautui Eurooppaan, toisessa kotimaahan. Tällä hetkellä teen edelleen vapaaehtoista eläinsuojelutyötä valtakunnallisesti. Eli ei rescuekoran ottaminen muualta ole vaihtoehto eläinsuojelutyölle kotimaassa, vaan se voi jopa johtaa siihen. Ei koirien auttaminen muualla estä auttamista kotimaassa. Valitettavan usein kuulee ihmisiltä, jotka eivät ole asioihin perehtyneet, tätä vastakkainasettelua. Valitettavan usein annetaan ymmärtää, että rescuekoirat ovat yhtä kuin tauteja tuovat pentutehdaskoirat. Näinhän ei ole. Kaikessa toiminnassa voidaan löytää ”mätämunia”, niin suomalaisissa kasvattajissa ja pentujen myyjissä, kuin myös ulkomailta koiria tuovissa yhdistyksissäkin, mutta eihän sitä voi yleistää eikä pitäisi mustamaalata koko rescuekoirien tuontia. Jokainen ihminen kuitenkin tekee omalla kohdallaan ratkaisun miten halua auttaa ja mitä/ketä, eikä se varmaankaan ole toisilta pois, päinvastoin usen aktiiviset ovat aktiivisia monella eri saralla.

  14. Marianna Alanen sanoo:

    ”greenperrys kirjoitti:
    27.11.2014 12:29
    Eikö pentutehtailun vastustaminen ole ”siistiä”? 😉 No joo, ehkä tuo ”miksi sinä et sitten itse tee mitään” -tyyli ei ole ihan sellaista, mitä haen. Esitin kysymyksen lähinnä mielenkiinnosta siihen, että miksi te, jotka teette mieluusti paljon ulkomaista avustusta koirien parissa ette tee sitä kotimaassa.”

    Omasta mielestäni kaikki vähäosaisten, onnettomien ja hädässä olevien auttaminen on erittäin siistiä. 🙂

    Jos ihan oikeasti olisit halunnut pelkästä mielenkiinnosta tietää, mitä syitä ihmisillä voi olla siihen, että he haluavat auttaa eläimiä ulkomailla, niin kaipa olisit vain voinut esittää sen kysymyksen ihan sellaisenaan ilman faktoihin perustumattomia väitteitä ulkomaisesta rescue-toiminnasta, vai mitä?

    Mutta ymmärrän kyllä, että on aina helpompi ensin hutkia kuin tutkia. Ja ymmärrän kyllä senkin, että ”miksi sinä et sitten itse tee mitään” -tyyli ei kolahtanut. Tiedän, että on olemassa paljonkin ihmisiä, joille tuollainen kysymys on myrkkyä, koska heidän mielestään ”jonkun toisen” pitäisi tehdä kaikki näidenkin ihmisten mielestä tärkeät asiat. Näin me ollaan erilaisia. 🙂

    Nyt kun tässä vielä tarkemmin mietin, niin taidanpa tunnistaa tämän ”miksi autat sitä etkä tätä, kun minun mielestä tämä on tärkeämpi” myös ”ihmispuolelle” kuuluvaksi. Olen kuullut, että joitakuita ihmetyttää (ja ehkä jopa keittää), miksi Kirkon ulkomaanapu tai valtion kehitysapu annetaan ulkomaille, kun kotimaassakin olisi tekemistä. Kai se vain on niin, että aina sitä jonnekin pyllistää samalla, kun jonnekin kumartaa, vaikka kaiken järjen mukaan semmoisen ei edes hädässä olevien auttamistoiminnassa pitäisi olla mahdollista. Luulisi olevan tärkeintä, että joku hädässä oleva saa apua. Ja meistä jokainenhan saa ihan itse päättää, mitä tai ketä haluaa auttaa. Mutta ihmisluonne on vissiin sellainen. Jos joku muu auttaa enemmän kuin itse ja omasta mielestä vielä väärin, niin se ottaa aivoon. Jos vain pystyy, niin siinä vaiheessa kannattaa yrittää muistaa, että ihan pienikin apu auttaa. Vaikka edes se 50 senttiä sinne joulupataan. 🙂

    Itse yritän parhaan kykyni mukaan auttaa eläimiä, lapsia, vähäosaisia ja hädässä olevia maiden rajoista välittämättä ja läheisiäni. Ja yritänhän minä toki auttaa myös itseäni ajoittain. 🙂 Jos pystyn auttamaan, why not?

    Toivottavasti saat puhtia omiin hyväntekeväisyysproggiksiisi! Hyvää joulun odotusta!

  15. Marika sanoo:

    Kannattaa tutustua siihen aitoon rescue-toimintaan, jos noin putkiaivoisesti ajattelet asiaa. Esimerkiksi Kulkurit ry hoitaa ongelmaa paikanpäällä. He valistavat ihmisiä ja steriloivat koiria Romaniassa. Kaikkia koiria ei myöskään pelasteta, vaan oikeasti ne, joita ei voi vaikkapa käytöksen tai terveydentilan kannalta luovuttaa kotiin, lopetetaan.

    Itselläni on rescue (voi eeeeei, nyt mä hehkutan ja kiillotan mun sädekehää, iiiiiiks! Kun eihän kukaan voi ottaa rescueta sen takia, että simppelisti haluaa antaa kodin koiralle, jolla sitä ei ole. En tue kasvatustoimintaa, koska sitä on aivan liikaa ja koiria on jo tarpeeksi pallon päällä ilman, että niitä koko aikaa pennutettaisiin lisää), joka tuli minulle viime huhtikuussa. Tosin tämä kaveri tuli kodinvaihtajana, sillä edelliset omistajat eivät voineet henkilökohtaisista syistä koiraa enää pitää. Energinen kaverihan se on, mutta hyväkäytöksinen. Osaa olla nätisti yksin kotona minun ollessa töissä, ei tuhoa mitään, mitä ei saisi (maito- ja mehupurkkeja annan revittäväksi), ei tee tarpeitaan sisälle, haukkuu parit haukut vieraille (aina ei tätäkään tee), kun tulevat ovesta, mutta sitten on hiljaa. Tosi arka kaveri, ettei uskalla mennä heti moikkaamaan, mutta menee sitten omatoimisesti, kun on saanut rauhassa ensin sivusta katsella vierasta. Rakastaa muita koiria ja haluaisi aina mennä leikkimään kaikkien kanssa. Isot koirat vähän pelottaa, mutta ei rähjäile lenkeillä 🙂

    Mikään sinun kuvauksista ei osunu minun koiraani. Ajattele uudestaan, avaa silmäsi ja ota asioista oikeasti selvää! Negatiivisuudella et saa mitään aikaan 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: