Auttavaiset kanssaharrastajat

Kasvattaja -lehden Kolumnini 1 / 2016

Raahatessani messarin näyttelyistä sunnuntai-iltana kotiin lähtiesäni ostoksia, messuosastolla ollutta tavaraa ja kahta koiraa hallista parkkitalon kauimmaiseen peränurkkaan, manasin mielessäni monta kertaa ahneuteni. Matka oli muka liian pitkä moneen keikkaan. Väsytti jo ja sääkään ei ollut niin kiva. Kahden keikan päätin riittävän. Kyllähän se riittikin loppujen lopuksi. Kiitos ihanien kanssaharrastajien. Ensimmäisellä kerralla käsiavuiksi pyytämättä lähti minulle ennestään täysin tuntematon henkilö rodun sisältä. Siis ihan kesken matkan tarjosi apuaan. Toisella keikalla toinen apu tuli ihan satunnaistelta samaan aikaan portaikoissa kulkevalta ihmiseltä.

Jäin miettimään koiraihmisten avuntarjoamishalua eri tilanteissa. Kuinka monta kadonnutta koiraa on pyyteettöästi lähdetty etsimään mitä kummallisempiin aikoihin ja paikkoihin? Tästä olen saanut itsekin hienoja kokemuksia. Sekä omaa koiraa etsittäessä että mm. ”hermokeskuksena” olosta tai ihan vain kulkiessani oletettja oleskelualueita pitkin poikin. Eräätkin etsinnät kestivät kolmatta vuorokautta ja kun nettiä ei ollut kannettavassa muodossa, oli puhelin/nettioperointi tärkeää. Tämä koira löytyi kovilla pakkasilla valtavan korkean louhoksen jyrkänteeltä noin puolessa välissä olevalle kielekkeelle pudonneena ja takareiden päälle vielä pudonnut kivilohkare!. Ihme kyllä, tarina päättyi hyvin.

Kuinka moni emänsä menettänytät pentuetta on saanut keinoemon? Kuinka monta kätilöintiapukeikkaa on jaettu tai vähintään keskellä yötä puhelimeen vastattu? Itse olen saanut liki 20 v sitten ensimmäistä pentuetta (hoidin sijoituksessa minulla olleen koiran pentueen) kätilöimään eri rodun harrastajan (koiran kasvattaja asui aika kaukana). Itsekin olen opettajaopintojeni aikana lintsannut kolme lähipäivää mennessäni synnytysvahdiksi ja apuihin koiran emännän ollessa töissä. Onneksi meninkin. Juuri silloin tähän oli tarvetta ihmisen toimia.

Aika moni koira on saanut kuljetusapua joko Suomessa tai ulkomaita myöden. Taas löytyy omia kokemuksia sekä avun saamisesta että antamisesta.

Kuinka moni harrastaja on saanut valtavan määrän tietoa ja taitoa, kun joku kokeneempi on ollut valmis käyttämään omaa aikaansa erinäisissä harrastuksissa oppimaansa jakamassa tai keskusteluissa. Osa tästä on kovaa vauhtia kaupallistumassa jo monen ulottumattomiin, mutta onneksi vielä itseä viisaampien konsultointia ei ole hinnoiteltu. Miten arvokkaita tapahtumia esim kasvattaja-kahvilat tässä ovat. Vanhat konkarit eivät täällä ikuisesti ole ja on äärimmäisen arvokasta saada heidän tietotaitoaan jaettua ajoissa. Koiramaailmassa on paljon Suuria Persooniakin ja sattumuksia, joista ei historian kirjoissa kirjoiteta, mutta on joko kiinnostavaa tietää tai jopa rodun kehittymisen kannalta oleellista tietää.

Kovin usein nousee koiramaailman epäkohdat esiin ja harvoin isosti julkisesti uutisoidaan pyyteettömyydestä. On niin paljon raflaavampaa jakaa kirjoituksia epäkohdista ja draamoista – vaikka ne tärkeitä saattavat asioina ollakin. Kiitoksia ja kehuja leviääkin paljon harvemmin. Minutkin liitettiin Facebookissa ”hyvä hiillos” -ryhmään, jonka tarkoituksena oli julkisesti kehua ja jakaa kiitosta koiraihmisten keskuudessa. Se on hiljentynyt täysin alun muutamien kehujen jälkeen.

Uutta harrastusvuotta aloittaessa tämä olkoon kannustimena jatkamaan ja jaksamaan valitsemamme harrastuksen ja elämäntavan parissa. Hyvää työtä, kokemusta ja jakamista arvostetaan varmasti jo nyt, mutta koko ajan enemmän kohti elitistisempää muotoa mennessä (tarkoitan tällä sitä, että kenellä on varaa milläkin tasolla harrastaa mitäkin koiralajia) tulevat korostumaan nyt rakennettu koiramaailman tuki- ja apuverkosto. Kiitos teille kaikille pienestäkin avun antamisesta. Laitetaan hyvä kiertämään ja annetaan. Näin ehkä itsekin jatkossa myös saamme.

Petra Morbin

Mainokset
%d bloggers like this: