Vesiriistakoe

Terrierien ja mäyräkoirien vesiriistakoe

VERItreenitLuru

Luru palauttamassa jäljestettyä lintua heinäkuussa 2014. Kuva Sonja Van De Leur.

Tästä koemuodosta löytyy vähemmän opetusmateriaalia tai vinkkejä, miten lähteä liikkeelle, joten kerron vähän kokeesta enemmän ja omia toimintatapojani.

Säännöt löytyvät täältä KLIKS ja täältä Kettuterrierit ry:n sivujen kautta tiivistelmä säännöistä KLIKS.

Koe pitää sisällään kolme osiota. Ne suoritetaan tuomarin määräämässä järjestyksessä. Tosin vesityöskentelyssä tyhjän haku aina ennen noutoa. Suoritusjärjestykseen voi vaikuttaa esim säätila tai paikkojen sijainti.

Moneen muuhun koemuotoon verrattuna itseni on yllättänyt se, että tässä saa jutella, kehua, käskyttää ja kannustaa koiraa kokeen aikana. Kokeessa näkyy koiran ja ohjaajan välinen suhde ja yhteistyökyky. Kokeita on lämpimän veden kautena vielä melko vähän kaudessa. Tavoite on saada koekäyntejä lisää ja sitä myöten mm. viralliset Kennelliiton tunnustamat SM-kilpailut. Nyt terrierien osalta käydään vuosittain epäviralliset Mestaruuskokeet, joihin edustamaan pääsee parsoneista rodun mestaruuskokeen kaksi parasta. 2014 parsoneita edustamassa olivat Emma (Starrose Ready to Love) sekä Poju (FI KVA-L Green Perry’s Feeling High).

Parsoneiden koekäynnit viime vuosilta:

  • 2011 ei koekäyntejä parsoneilta
  • 2012 3 kpl, 2 x VERI2 ja 1 x VERI3
  • 2013 7 kpl, 1 x VERI2, 3 x VERI3 ja 3 x VERI0
  • 2014 27 kpl, 10 x VERI1, 4 x VERI2, 10 x VERI3 ja 3 x VERI0. 26.7. Savitaipaleella parsoneiden mestaruuskoe oli ensimmäisen kerran täynnä 10:llä mestaruudesta miettelöivällä parsonilla.
  • Parhaat parsoneiden saavuttamat pisteet Green Perry’s Feeling High ”Poju” ja Starrose Ready to Love ”Emma” 28 pistettä, sitten 25 pisteellä Green Perry’s Butterfly ”Luru”, 24 pisteellä Tupla-Täplän Tähdet-Tähdet ”Stara”
  • KVA-Vt Suomessa: ensimmäinen syyskuussa 2009 Starrose Ready to Love, toinen kesäkuussa 2015 Green Perry’s Butterfly
VERItreenitPOJU

Poju (Green Perry’s Feeling High) palauttamassa jäljestettyä lintua. Kuva hienäkuulta 2014 Sonjan kameralla Petra Morbin.

Jäljestys

Ajatuksena tässä on se, että jos lintu olisi haavoittunut ja räpiköinyt jonnekin piiloon, koira osaisi sen etsiä. Täyden 10 p suorituksessa koiralle osoitetaan laahausjäljen lähtöpaikka. Siihen nypitään muutamia sulkia ja laahausjälki lähtee siitä. Käytännössä jälki tehdään niin, että kepin nokkaan sidotaan noin 2 m pitkä naru, jossa lintu on sidottuna ja kävellään lintu maata laahaten noin 150 m pitkä jälki. Jäljen alku vedetään suoraan ja loppupuolelle S:n muotoinen mutkittelu ja lintu jätetään hiukan piiloiseen paikkaan. Koiralle annetaan käsky ja se jäljestää linnun luokse ja tuo sen pureskelematta omistajan käteen. 6 p suoritus (joka siis I-tulosta ajatellen minimipisteraja kustakin osiosta) on se, että koira jäljestää liinassa jälken mukaisesti, päätyy linnulle ja ilmaisee sen ohjaajalle.

Videossa Lurun 6.6.2015 Iitin kokeessa tehty vapaana jäljestys, josta tuli täydet 10 pistettä. Videon kuvasi Sari Kulju.

Tämä voi lähteä harjoittelemaan siten, että leikkii ihan nouto leikkiä koiran kanssa. Pikkuhiljaa heittää lelua enemmän pöpelikköön ja pyytää koiraa odottamaan. Käskystä etsimään ja aina palautus suoraan ohjaajalle. Kun koiralle on nouto ja etsiminen selvää, on se helpompi lähteä yhdistämään riistalintuun. Linnun kanssa kannattaa ensin heitellä sitä koiralle ja treenata kantotekniikkaa. Lintu on kuitenkin koiralle suhteessa iso ja painava.

Lurun kolmas treenijäljestys videona heinäkuulta 2014. Tässä ei tuo vielä käteen, mutta palautus ylipäätään hyvä.

Jos haluaa jäljestää liinassa, niin pala kerrallaan ja palkata koira linnulle päästyä. Itse palkkaisin koirasta riippuen joko namilla tai leikillä.

Tyhjän haku

VERItreenitLuruVeteenLahetys

Heitin pallon veteen kauemmas (näkyy, kun tarkkaan katsoo) ja Luru lähtemässä ohjauksesta. Harjoituksen alla käskystä veteen meno ja kauas uinti. Kuva heinäkuulta 2014 ja kuvaaja Sonja Van De Leur.

Tyhjän haussa ideana on se, että jos ammuttu lintu olisi tippunut kaislikkoon, koiran voisi lähettää etsimään sitä. 10 p suorituksessa koira joko ohjattuna tai vielä parempi -omatoimisesti etsii rannasta noin haulikon kantaman ulapalle, rannan suuntaisesti ja siltä väliltä. Ruudukkoajattelun mukaan haulikon kantama olisi yläreunassa ulapalle. Riittävä haku (I-tulosta ajatellen minimi taas 6 p) on se, että koira uisi noin ruudukon keskivaiheille. Useampi veteenmenokehoitus laskee pisteitä.

Ruudukko

Vedestä haun alueajattelumalli. Alhaalla rantaviiva, keskellä edestä noin 5 m rantaviivasta ohjaaja lähettää koiran veteen.

ElmoVeteen2015

Kuvassa Annina Myllyaho ja Elmo (Green Perry’s Boomer) harjoittelemassa käskystä veteenmenoa. Kuva kesäkuulta 2015 ja kuvaajana Sonja Van De Leur.

Tähän voi soveltaa esim tokossa ja PK-lajeissa käytettyä ajatusmallia opettaa koira ensin etenemään tietyn matkan päähän ja siitä ohjauksen mukaan eri suuntiin. Tämä kannattaa tietenkin taas ensin opettaa toimintona maalla ja siirtää sitten veteen. Toinen vaihtoehto on heitellä veteen palkkoja (noudettavia lelula ja joskus lintu), joka on aina eri paikassa ja koira oppii itse hakemaan laajalla alueella palkkaa ja tuomaan sen ohjaajalle käteen/saataville. Haaste yleensä tuntuu olevan riittävän kauas etenevä uinti. Kokeessa saa heittää veteen kiven kannustaakseen koiraa ylipäätään veteen tai riittävän kauas, mutta se tiputtaa heti 5 pisteeseen ja pois I-tuloksesta.

Haasteita asettaa erilaiset rannat ja kaislikot. Joissain paikoissa kaislikko saattaa estää koiran ja ohjaajan välisen näkyvyyden. Tästä syystä ainakin jonkinlainen omatoimisuus haussa (laajuus) olisi järkevää opettaa.

 

Linnun nouto vedestä

Ajatus se, että lintu ammuttaisiin ja koira kävisi sen vedestä ohjaajalle (ampujalle) hakemassa.

10 pisteen suorituksessa koira odottaa ohjaajan vierellä ja käskyn saatuaan käy noutamassa vedestä linnun. Koiran istuessa vieressä ammutaan haulikolla ja toimitsija heittää linnun veteen. Tuomari antaa luvan ja koira tuo linnun vedestä ohjaajan käteen.

Haasteena koirille on malttaa odottaa lupaa lähteä ja karkaamisesta sakotetaankin pisteillä aika reilusti. Koiraa saa kehyesti estää. 9 pistettä saa, jos ohjaajan käsi on kevyesti koiran edessä. Laukaus kajahtaa ihan kohtalaisen kovaa veden yllä. Samalla siis testataan koiran laukauksensietoa. Osa koirista pudottaa linnun rannalle päästyään ja ravistaa. Jos koira ottaa kuitenkin linnun ja tuo sen ohjaajalle, suoritus on erinomainen.

 

Linnun kantaminen

Linnun kantaminen ja ylipäätään kunnolla suuhun ottaminen voi olla haaste. Nuoren koiran kanssa kannattaa aloittaa leikin varjolla. Näissä kuvissa sisarukset Kiti ja Valtti 6 kk (GP’s Kitty O’Shea ja Peter O’Toole) ensimmäistä kertaa linun kanssa treenaamassa. Vaikka pennut eivät vielä ottaneetkaan lintua kantoon, oli tavoite saada koira kiinnostumaan. Kun kiinnostus oli viritetty, pidettii koira paikallaan, heitettiin lintu vähän kauemmas heinikkoon näkymättömiin ja koiralle käsky. Kun koira löysi linnun, kehut ja palkkaheittoja. Kuvat kesäkuun alusta 2015 kuvaajana Sonja Van De Leur. Treenilinnut ovat siis metsästettyjä ja tuoreeltaan pakastettuja. Niitä saa ostaa suoraan joiltainmetsästäjiltä tai joidenkin koiraharrastusliikkeiden kautta. Lintu kannattaa ottaa ajoissa sulamaan, koska jäinen lintu on vielä haastavampi koiralle kantaa ja pitää suussa. Osa saattaa jopa lämmittää lintua, että on harjoitteluvaiheessa miellyttävämpi ja houkuttelevampi koiralle ottaa suuhun. Kokeissa voi olla melko iso kirjo lintuja käytössä, mm. tavi, telkkä, sorsa, lokki. Kokoerojakin näissä on jo valtavasti. Treenata voi esim dummylla. Kummassakin osiossa linnun kanssa erittäin epätoivottua on se, jos koira alkaisi repiä lintua. Jos metsästystä ajattelee, niin linnustahan on tarkoitus saada lihan syötyä.

KitiJun2015 ValttiJun2015

Teksti Petra Morbin

(linkittää tähän saa, mutta kopioinnista / muusta käytöstä pitää kysyä lupa)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: