Koiran villapaidan kutomisohje

Helppo villapaita koiralle, versio 1:

Tässä tulossa Jussi-paidan selkäkappale.

Tarvitset: lankaa koosta riippuen noin 1 7 veljestä kerä riittää. Puikot käsialan mukaan. 7 veljekselle 3,5 mm – max 5 mm. Puikot sekä pitkät, että joko sukkapuikot tai pyöröpuikot.

  • Mittaa etutassun takaa selän yli toisen tassun taakse (kainaloon) mitta. Luo silmukoita sen mukaan ja tee selkäkappale hännäntyvestä niskan alkuun. Reunoihin voi tehdä muutaman nurin-oikein joustinjutskan (esim. 6 silmukalla riippuen paidan leveydestä). Jos kutoo aina-oikein, paita venyy helposti käytössä turhan paljon. Käyttämäsi langan vyötteessä on tavallisesti ohje, montako silmukkaa minkäkin kokoisella puikolla on montakin senttiä.
  • Parhaaksi olen havainnut joustinta alkuun (hännän puolelle) ja sileätä muutoin. Jos tekee koko paidan oikein-nurin tai 2 x oikein 2 x nurin, se ajan myötä venyy. Voi myös kutoa sekaan ohutta pyöreää kuminauhalankaa. Etenkin sellaisen koiran paitaan, jonka vartalon malli on ”epätasainen”, eli esim syvä rinta (vinttikoiratyyppi) tai pyöreä runko (bull-rodut).
  • Kun pituus on sopiva, jätä päättelemättä silmukat ja nosta ne toiselle puikolle odottamaan.
  • Vatsakappaleen leveys etutassujen välimitan verran ja pituus vatsan alta (riippuen onko uros vai narttu) sopivasta kohtaa rinnan yli etutassujen välistä kaulan alkuun.
KoirienVillapaitoja (3)

Tässä sopivaan mittaan tehdyt erilliset kappaleet. Selkäosa tehty kokonaan patenttineuleella (1 x o, 1 x n). Lankoina Nostalgia ja 7 veljestä. Seuraavaksi siis silmukat neljälle puikolle ja kauluksen tekoon.

  • HSvillapaitajuttu

    Harrastuksestani tehtiin videohaastattelu Helsingin Sanomien Elämä -verkkolehteen elokuussa 2015. http://www.hs.fi/elama/a1305979851756

    Ota 5 puikkoa (tai pyöröpuikot) ja ala kutoa ympyränä selkäkappaleen kanssa.

  • Kudo joustinommelta (oikein-nurin). Kavenna silloin tällöin muutamia silmukoita muotoillaksesi kaulan mukaan istuvaksi (hiukan useampi silmukka yhteen kaulan alta ja sivuilta suhteessa niskaan).
  • Kauluksen voi tehdä joko käännettävänä poolona tai juuri kaulapannan kanssa sopivaksi (näin olen itse tehnyt käytännöllisyyden vuoksi). Jos jätät pannalle aukon, huomioi, että paita helposti tarttuu lukkoon ja jos koira vetää, paita saattaa alkaa kinnata alapuolelta tai tassunrei’istä.
  • Jätä etutassujen kohdalta vatsakappaletta vähän löysemmälle ja kiinnitä reunat käsin (putkilo tassun rei’illä).
  • Jos haluat kutoa pienet hihat, huomioi seuraavat: aukon tulee olla riittävän suuri, että koiran liikkuessa ei aukko kiristä etenkään etureunasta. Hihan pitää olla sen verran tilava, että se n kanssa voi liikkua (etutassun liikerata juoksussa). Jos päätät kutoa hihat, nosta reunoista viidelle puikolle silmukat (mieluummin hiukan liikaa kuin liian vähän) ja ala kutoa pyöreää jousinommelta (oikein-nurin).
  • Kaulukseen voit kutoa mm. heijastinlankaa mukaan. Tai miksei tietty muuallekin. Se vain on melko kallista ja menee paljon helpolla. Jos koira ei ole rymypetteri tai villapaidan kanssa liikutaan paljon remmissä, heijastinkukkia voi ommella kiinni takaosaan. Kukat voi virkata. Kukasta saa kauniimman, kun ottaa heijastinlangan toisen langan mukana.

Heijastinkukka (5) Heijastinkukka (2)

Hyvää villapaitaa tulee pidettyä kuivilla kylmillä keleillä ja toimii viluisemmilla tuulen ja vedenpitävän takin vuorena. Valitse lanka sen mukaan, että voi pestä, ei kutita eikä ala haista kastuessaan. Itse olen parhaimmaksi todennut 7 veljestä -langan koirien villiksiin.

Tässä valmiita esimerkkejä tällä ohjeella tehdyistä villapaidoista:

Jussi-paidan selkäkuvio. Tämä paita lähti lahjaksi Pohjanmaalta kotoisin olevalle kasvattini omistajalle.

Jussi-paita käännettävällä kauluksella.

20150928_114745

Kiti esittelee mallia, jossa takaosassa norjalaiskirjoneulekuvio.

20150928_134805

Tässä Kitillä myöskin lahjaksi mennyt retrohenkinen villis. Lahjapaita tämäkin.

OmatekemaVillisNamiTraatikainen

Tässä kuvassa Nami (Karvahaalarin Piece of Cake), joka voitti Parsoneiden erikoisnäyttelyssä junioriluokan voitolla (Nami ylsi lopulta VSP:ksi asti!) lahjoittamani villapaidan palkinnoksi. Sattumoisin näyttää istuvan hienosti 🙂 Kuva Tiina Raatikainen

BonnienVillis (7)

Bonnie (Jappatin Anne Bonny) sai tämän villapaidan itselleen. Tehty raitana yksivärisestä harmaasta ja liukuvärjätystä.

BonnienVillis (4)

Bonnien paita.

Mainokset

16 ajatusta artikkelista “Koiran villapaidan kutomisohje

  1. Carmen Quinteros sanoo:

    Kiitos. Oikein kaunis villapaidan ♡

  2. Maria sanoo:

    Jes! Tällaista olin kaivannutkin! ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen kun joku muu on aina kuitenkin ehtinyt pähkiä asiaa ☺️ Kiitos kun jaat tietämyksesi muillekin 🐾

  3. Ritva sanoo:

    Upeita villapaitoja, Namin on niin hieno.. Nyt täytyy kyllä itsekin yrittää saada jotain aikaiseksi.

    • Petra sanoo:

      Kiitos! Sattui olemaan tuo paita kuin Namille tehty, vaikka Nami voittikin sen ja kudoin sen tietämättä kenelle menee. Sattui hyvä match 🙂

  4. Liisa Björkstam sanoo:

    Kun osaisi tehdä nuo salmiakit Nestorin jussipaitaan, joka on suunnitteluvaiheessa! Jos saisin ruutumallin ja ohjeen, miten erivärisiä lankoja kuljetetaan kuvioissa, olisin kiitollinen! Nestor saisi paitansa ehkä ensi jouluna….! Nestor on ehkä hieman rotevampi kuin Kiti, rodultansa maltepoo, hänessä on siis maltankoiraa ja puudelia.

  5. Kirsi sanoo:

    Hei, mitä lankaa Bonnien paitaan on käytetty? Juurikin tuo liukuvärjätty. Upea sävy, saakohan sitä enää mistään?

    • Petra sanoo:

      Moikka! Käytän pääasiassa 7-veljestä lankoja villapaitoihin. Ei mitään muistikuvaa, mikä väri 🙈 Loppui tuohon ja tykkäsin itsekin! Tosin siinä on 4 kerrosta harmaata ja 4 liukuvärilankaa.

  6. Krisse Vattulainen sanoo:

    Kiitos kivasta ohjeesta! Tämän avulla sain tehtyä sileälle jackrusselilleni lämpimän paidan, ihanan helppo ohje ja kauniit mallikuvat! 😊

  7. Nina Rehn sanoo:

    Kiitos hyvästä ohjeesta. Tein pojan maltankoiralle harmaalla ja sinisellä sukkalangalla jussipaidan. Laitoin paitaan tarrakiinnityksen. Koira kun inhoaa tassuista pujotettavia vaatteita. Paidasta tuli todella kivan näköinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s